Rikosasian tehokas poissaolokäsittely

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997, ROL) 8 luvun mukaista poissaolokäsittelyä ja sen kehityskulkua tehokkaampaan suuntaan. Poissaolokäsittelyä koskeva lakimuutos tuli voimaan kesällä 2026 ja tutkielman tarkoituksena on kuvata näitä muutoksia kokonaisvaltaisemmin. Rikosasioiden käsittelyä on viime vuosina pyritty kehittämään tarkoituksenmukaisemmaksi siirtämällä yksinkertaisimmat asiat kevennettyihin käsittelymuotoihin. Uuden lainsäädännön johdosta tavoitteena on selkeyttää poissaolokäsittelyä koskevaa sääntelyä taustoineen lainkäyttöhenkilöstölle, jotta sen hyödyntämistä saadaan lisättyä ja lopuksi tuoda esiin kehitysideoita.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus takaa syytetylle menettelyllisiä vähimmäisoikeuksia ja toisaalta kaikille esimerkiksi kohtuullisen käsittelyajan. Oikeudenkäyntien keston pitkittyminen on todellinen uhka asianosaisille, sillä se aiheuttaa kustannuksia, vaivaa ja heikentää uskoa oikeusvaltioon. Rikosprosessilta edellytetään tarkoituksenmukaisuutta, joka puolestaan edellyttää menettelyltä varmuutta, nopeutta sekä halpuutta. Syytetyn ja muiden asianosaisten välisten oikeuksien välisiä jännitteitä pyritään ratkaisemaan muun muassa kevennetyillä käsittelymuodoilla. Tällöin vastaajalla on mahdollisuus käyttää oikeuksiaan, mutta hän voi halutessaan myös luopua niistä.

Tutkielmassa havaitaan, että poissaolokäsittelyn soveltamisessa havaitut vaikeudet ja alueelliset erot johtuvat pääosin menettelyn monimutkaisuudesta. Uusi sääntely osakseen selkeyttää menettelyä ja mahdollistaa useampien asiaryhmien käsittelemisen vastaajan poissaolosta huolimatta. Poissaolokäsittelyn elinkaari vaatii tuomioistuimelta jatkuvaa vastaajan läsnäolon tarpeen arviointia ja rohkeutta sekä hyödyntää poissaolokäsittelyä että olla hyödyntämättä sitä, kun vastaajan oikeusturva sitä edellyttää.

Lisäksi tutkielmassa havaitaan, että erityisesti EIT:n oikeuskäytännöstä voidaan johtaa kehitysmahdollisuuksia koskien kevennettyjä menettelyä. EIT:n oikeuskäytännössä ei esimerkiksi oteta kantaa rangaistuksen ankaruuteen. Voimassa oleva lainsäädäntö ei myöskään mahdollista pakoilevien vastaajien tuomitsemista toisin kuin muissa pohjoismaissa. Rikosprosessin kevennettyjen menettelyiden kehittämistä on tarpeen edelleen jatkaa Suomen ja tarkemmin oikeuslaitoksen niukkenevien resurssien valossa. Tällöin resurssit voidaan kohdistaa laajempiin ja vaativampiin asioihin.