Kansainvälinen rikostuomioistuin : Rooman perussäännön yhteistyövelvoite
Saarela, Sohvi (2014)
Lapin yliopisto
2014
restrictedAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201404071074
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201404071074
Tiivistelmä
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court) perussääntö hyväksyttiin Rooman konferenssissa vuonna 1998 ja sopimus tuli voimaan 1.7.2002. Tällä Rooman perussäännöllä perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin, joka tuomitsee vakavimmista rikoksista, jotka koskettavat koko kansainvälistä yhteisöä.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä on sovittu valtioiden yhteistyövelvollisuudesta. Tuomioistuimella ei ole lainkaan omia täytäntöönpanoelimiä, joten ilman valtioiden yhteistyötä tuomioistuin ei voi antaa esimerkiksi tehokkaita pidätysmääräyksiä. Kansainvälinen rikostuomioistuin nojaa valtioiden kansallisiin viranomaisiin toimintansa toteuttamiseksi.
Valtioiden yhteistyövelvoite ja sen toteutuminen on siten Kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminnan ja toimivuuden perusta. Valtioiden tulee toteuttaa yhteistyövelvoitteensa oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. Tässä tutkielmassa tutkin siten tätä Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön merkittävää yhteistyövelvoitetta sen eri osa-alueilta.
Yhteistyövelvoitetta käsiteltäessä on tärkeää määrittää, mitä valtioita tämä velvoite koskee. Lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden periaate pacta tertiis nec nocent nec prosunt. Tutkielmani ensimmäisenä päätutkimuskysymyksenä onkin selvittää, miten Rooman perussäännön allekirjoittaneiden sopimusvaltioiden lisäksi muut kuin sopimusvaltiot voivat tulla perussäännön yhteistyövelvoitteen velvoittamiksi.
Tutkielmani toisena päätutkimuskysymyksenä tutkin, että jos tällainen ns. kolmas valtio voi tulla Rooman perussäännön yhteistyövelvoitteen velvoittamaksi, mikä on tämän valtion yhteistyövelvoitteen taso. Tutkin sitä, onko valtioiden yhteistyövelvoitteella sisällöllistä eroa Rooman perussäännön allekirjoittaneiden sopimusvaltioiden ja perussäännön ulkopuolisten valtioiden välillä.
Yhteistyövelvoitteen kannalta on tärkeää myös se, mitä Kansainvälinen rikostuomioistuin voi tehdä, jos valtio ei suostu noudattamaan sen yhteistyövelvoitetta, ja miten noudattamattomuus vaikuttaa tuomioistuimen toimintaedellytyksiin. Näitä tilanteita tutkin tutkielmani kolmantena päätutkimuskysymyksenä. Selvitän, mitkä ovat keinot reagoida valtion noudattamattomuuteen sekä varsinaisten sopimusvaltioiden että ns. kolmansien valtioiden osalta. Käsittelen yhteistyövelvoitteen toteutumista ja sen vaikutuksia myös konkreettisten esimerkkitapausten avulla.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä on sovittu valtioiden yhteistyövelvollisuudesta. Tuomioistuimella ei ole lainkaan omia täytäntöönpanoelimiä, joten ilman valtioiden yhteistyötä tuomioistuin ei voi antaa esimerkiksi tehokkaita pidätysmääräyksiä. Kansainvälinen rikostuomioistuin nojaa valtioiden kansallisiin viranomaisiin toimintansa toteuttamiseksi.
Valtioiden yhteistyövelvoite ja sen toteutuminen on siten Kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminnan ja toimivuuden perusta. Valtioiden tulee toteuttaa yhteistyövelvoitteensa oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. Tässä tutkielmassa tutkin siten tätä Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön merkittävää yhteistyövelvoitetta sen eri osa-alueilta.
Yhteistyövelvoitetta käsiteltäessä on tärkeää määrittää, mitä valtioita tämä velvoite koskee. Lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden periaate pacta tertiis nec nocent nec prosunt. Tutkielmani ensimmäisenä päätutkimuskysymyksenä onkin selvittää, miten Rooman perussäännön allekirjoittaneiden sopimusvaltioiden lisäksi muut kuin sopimusvaltiot voivat tulla perussäännön yhteistyövelvoitteen velvoittamiksi.
Tutkielmani toisena päätutkimuskysymyksenä tutkin, että jos tällainen ns. kolmas valtio voi tulla Rooman perussäännön yhteistyövelvoitteen velvoittamaksi, mikä on tämän valtion yhteistyövelvoitteen taso. Tutkin sitä, onko valtioiden yhteistyövelvoitteella sisällöllistä eroa Rooman perussäännön allekirjoittaneiden sopimusvaltioiden ja perussäännön ulkopuolisten valtioiden välillä.
Yhteistyövelvoitteen kannalta on tärkeää myös se, mitä Kansainvälinen rikostuomioistuin voi tehdä, jos valtio ei suostu noudattamaan sen yhteistyövelvoitetta, ja miten noudattamattomuus vaikuttaa tuomioistuimen toimintaedellytyksiin. Näitä tilanteita tutkin tutkielmani kolmantena päätutkimuskysymyksenä. Selvitän, mitkä ovat keinot reagoida valtion noudattamattomuuteen sekä varsinaisten sopimusvaltioiden että ns. kolmansien valtioiden osalta. Käsittelen yhteistyövelvoitteen toteutumista ja sen vaikutuksia myös konkreettisten esimerkkitapausten avulla.