Gii jáhkát don leat? Gii lea sápmelaš? : oikeudellisen saamelaismääritelmän vaikeudesta alkuperäiskansan olemassaoloon
Juuso, Anni-Kristiina (2014)
Lapin yliopisto
2014
restrictedAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201405261211
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201405261211
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan saamelaiskäräjälain (17.7.1995/974) 3 §:ssä säädetyn saamelaismääritelmän soveltuvuutta etnisen saamelaisen määrittelyyn, kun lähtökohdaksi otetaan Suomen perustuslain (11.6.1999/731) 17.3 §, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan ja edelleen perustuslain 121.4 §, jonka mukaan heillä on kotiseutualueellaan kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto.
1990- luvun alkuvuosina virinnyttä keskustelua siitä, kuka onkaan saamelainen, pitää omalta osaltaan yllä säännös, joka tulkinnanvaraisuudessaan mahdollistaa jopa mitään yhteyttä saamen kieleen tai saamelaiskulttuuriin omaavan henkilön hakeutua äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjälain, ja myös sen 3 §:n, muuttaminen on parhaillaan valmisteilla oikeusministeriössä.
Tutkielmassa tarkastellaan myös saamelaiskäräjien vaaliluetteloa koskeva muutoksenhakua ja erityisesti muutoksenhakuinstanssia, koska henkilön saamelaiseksi katsomisen edellytyksistä päättää viimeisenä tahona valtaväestöä edustava korkein hallinto-oikeus, joka vuonna 2011 saamelaismääritelmän tulkinnasta antamillaan ratkaisuilla painottamalla henkilön saamelaiseksi samaistumista teki henkilöistä saamelaisia ohittaen näin alkuperäiskansaa edustavan saamelaiskäräjien näkemyksen henkilöiden saamelaisuudesta.
Saamelaismääritelmän ja muutoksenhaun tarkastelussa huomioidaan kaikki saamen kansan asuttamat neljä valtiota eli Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä niin menneessä kuin nykyisyydessä.
Saamelaisten kuuluessa maailman alkuperäiskansojen yhteisöön luodaan tutkielmassa katsaus alkuperäiskansoiksi laajalti tiedettyjen alkuperäiskansojen jäsenyyden määrittelyyn ja yhteiskunnallisen tilan kehitykseen nykyisissä kansallisvaltioissa, ja huomataan, että niin alkuperäiskansojen kuin niiden asuttamien kansallisvaltioiden lainsäädännön määritelmissä alkuperäiskansan jäsenyyden ehdoista on yhtäläisyyksiä. Lopullisen päätöksen yksilön lainsäädännöllisestä alkuperäiskansajäsenyydestä tekee useimmiten valtaväestö.
Suomessa voimassa oleva saamelaismääritelmä mahdollistaa saamelaisten tunteman saamelaisuuden häviämisen Suomesta. Saamelaisuus on valtaväestölle ja valtaapitäville väline harjoittaa politiikkaa, mistä johtuen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ei jäsenyyden ehdoista määrättäessä toteudu. Lainsäädäntö ei aseta suoraa estettä säätää saamelaiskäräjälain mukaista muutoksenhakua siten, että se turvaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden kansainvälisen oikeuden mukaisesti.
1990- luvun alkuvuosina virinnyttä keskustelua siitä, kuka onkaan saamelainen, pitää omalta osaltaan yllä säännös, joka tulkinnanvaraisuudessaan mahdollistaa jopa mitään yhteyttä saamen kieleen tai saamelaiskulttuuriin omaavan henkilön hakeutua äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaiskäräjälain, ja myös sen 3 §:n, muuttaminen on parhaillaan valmisteilla oikeusministeriössä.
Tutkielmassa tarkastellaan myös saamelaiskäräjien vaaliluetteloa koskeva muutoksenhakua ja erityisesti muutoksenhakuinstanssia, koska henkilön saamelaiseksi katsomisen edellytyksistä päättää viimeisenä tahona valtaväestöä edustava korkein hallinto-oikeus, joka vuonna 2011 saamelaismääritelmän tulkinnasta antamillaan ratkaisuilla painottamalla henkilön saamelaiseksi samaistumista teki henkilöistä saamelaisia ohittaen näin alkuperäiskansaa edustavan saamelaiskäräjien näkemyksen henkilöiden saamelaisuudesta.
Saamelaismääritelmän ja muutoksenhaun tarkastelussa huomioidaan kaikki saamen kansan asuttamat neljä valtiota eli Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä niin menneessä kuin nykyisyydessä.
Saamelaisten kuuluessa maailman alkuperäiskansojen yhteisöön luodaan tutkielmassa katsaus alkuperäiskansoiksi laajalti tiedettyjen alkuperäiskansojen jäsenyyden määrittelyyn ja yhteiskunnallisen tilan kehitykseen nykyisissä kansallisvaltioissa, ja huomataan, että niin alkuperäiskansojen kuin niiden asuttamien kansallisvaltioiden lainsäädännön määritelmissä alkuperäiskansan jäsenyyden ehdoista on yhtäläisyyksiä. Lopullisen päätöksen yksilön lainsäädännöllisestä alkuperäiskansajäsenyydestä tekee useimmiten valtaväestö.
Suomessa voimassa oleva saamelaismääritelmä mahdollistaa saamelaisten tunteman saamelaisuuden häviämisen Suomesta. Saamelaisuus on valtaväestölle ja valtaapitäville väline harjoittaa politiikkaa, mistä johtuen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ei jäsenyyden ehdoista määrättäessä toteudu. Lainsäädäntö ei aseta suoraa estettä säätää saamelaiskäräjälain mukaista muutoksenhakua siten, että se turvaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden kansainvälisen oikeuden mukaisesti.