Kuluttajansuoja sijoitusneuvonnassa
Hietala, Antti (2014)
Lapin yliopisto
2014
restrictedAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201412121540
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201412121540
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan sijoitusneuvonnan tarjoamisen perusteita painottuen erityisesti SiPaL 10:1-5 §:ien mukaisten menettelytapavelvoitteiden ja SiPaL 16:1 §:n vahingonkorvausnormin väliseen suhteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan myös asiakkaan käytössä olevia oikeusturvakeinoja vahingonkorvausvastuun toteuttamiseen sekä yleisiä sijoitusneuvontaan liittyviä kuluttajansuojaongelmia.
Sijoitusneuvonta on sopimukseen perustuvaa asiantuntijapalvelua, jota tarjotaan pääsääntöisesti suullisen tai kirjallisen sopimuksen perusteella. Osapuolten sopimusvapautta rajoittavat SiPaL 10 luvun menettelytapasäännökset, joiden rikkominen on sanktioitu SiPaL 16:1 §:n vahingonkorvausnormilla. Kun sijoitusneuvonnan perusteella tehty sijoituspäätös epäonnistuu, asiakkaan mielenkiinto palveluntarjoajan vastuuta kohtaan näyttää kasvavan. Tyypillisesti sijoitusriidat koskevat asiakkaan väitteitä palveluntarjoajan SiPaL 10:5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Väitteet puutteellisesti informoiduista riskeistä saattavat usein vaikuttaa varsin keinotekoisilta, sillä tietoisuus sijoittamisen riskeistä on tavanomaisesti yksi pääsyy sijoitusneuvontaan hakeutumiseen. Joissakin tapauksissa toteutunut riski voi kuitenkin olla asiakkaan kannalta yllättävän suuri ja palveluntarjoajalta saadun informaation vastainen, jolloin laiminlyöntiväitteiden esittäminen on perusteltua.
Tutkielmassa esitetään, että vallitseva lainsäädäntö jättää paljon vastuuta asiakkaalle epäonnistuneista sijoituspäätöksistä. Vahingonkorvausvaateiden ajaminen oikeusprosessissa ei vaikuta viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa asiakkaan kannalta edulliselta, sillä korvausvastuun puoltaminen tuomioistuimessa näyttää edellyttävän palveluntarjoajalta selvää menettelytapavirhettä. Ongelmaksi epäselvissä tapauksissa on muodostunut saatavissa oleva näyttö. Tyypillisesti riitaisuudet koskevat suullisesti annettuja tietoja sijoitustuotteesta, joista on jälkikäteen vaikea, ellei jopa mahdotonta, saada yksiselitteistä selvyyttä. Ratkaisevaksi on tällöin muodostunut kirjallinen aineisto, jonka palveluntarjoaja on tyypillisesti laatinut juridisesti päteväksi, ja johon asiakas on velvollinen tutustumaan, vaikka tosiasiallisesti asiakas on saattanut perustaa sijoituspäätöksensä yksinomaan suullisesti annettuihin tietoihin.
Sijoitusneuvonta on sopimukseen perustuvaa asiantuntijapalvelua, jota tarjotaan pääsääntöisesti suullisen tai kirjallisen sopimuksen perusteella. Osapuolten sopimusvapautta rajoittavat SiPaL 10 luvun menettelytapasäännökset, joiden rikkominen on sanktioitu SiPaL 16:1 §:n vahingonkorvausnormilla. Kun sijoitusneuvonnan perusteella tehty sijoituspäätös epäonnistuu, asiakkaan mielenkiinto palveluntarjoajan vastuuta kohtaan näyttää kasvavan. Tyypillisesti sijoitusriidat koskevat asiakkaan väitteitä palveluntarjoajan SiPaL 10:5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Väitteet puutteellisesti informoiduista riskeistä saattavat usein vaikuttaa varsin keinotekoisilta, sillä tietoisuus sijoittamisen riskeistä on tavanomaisesti yksi pääsyy sijoitusneuvontaan hakeutumiseen. Joissakin tapauksissa toteutunut riski voi kuitenkin olla asiakkaan kannalta yllättävän suuri ja palveluntarjoajalta saadun informaation vastainen, jolloin laiminlyöntiväitteiden esittäminen on perusteltua.
Tutkielmassa esitetään, että vallitseva lainsäädäntö jättää paljon vastuuta asiakkaalle epäonnistuneista sijoituspäätöksistä. Vahingonkorvausvaateiden ajaminen oikeusprosessissa ei vaikuta viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa asiakkaan kannalta edulliselta, sillä korvausvastuun puoltaminen tuomioistuimessa näyttää edellyttävän palveluntarjoajalta selvää menettelytapavirhettä. Ongelmaksi epäselvissä tapauksissa on muodostunut saatavissa oleva näyttö. Tyypillisesti riitaisuudet koskevat suullisesti annettuja tietoja sijoitustuotteesta, joista on jälkikäteen vaikea, ellei jopa mahdotonta, saada yksiselitteistä selvyyttä. Ratkaisevaksi on tällöin muodostunut kirjallinen aineisto, jonka palveluntarjoaja on tyypillisesti laatinut juridisesti päteväksi, ja johon asiakas on velvollinen tutustumaan, vaikka tosiasiallisesti asiakas on saattanut perustaa sijoituspäätöksensä yksinomaan suullisesti annettuihin tietoihin.