Julkisen vallan käyttö sosiaali- ja terveydenhuollossa

Abstract

Suomessa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on säädetty kuntien ja kuntayhtymien tehtäväksi. Perinteisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa on työskennelty virkasuhteessa, mutta siirryttäessä 2000-luvulle on työsuhteisten työntekijöiden määrä muun muassa ulkoistamis- ja ostopalveluiden johdosta lisääntynyt.

Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto koostuu pääasiassa tosiasiallisesta hallintotoiminnasta, kuten huollosta ja hoidosta. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon sisältyy myös toimia, joihin sisältyy julkisen vallan tai jopa merkittävää julkisen vallan käyttämistä. Esimerkiksi perusoikeuteen kohdistuvaa rajoitusta koskevan päätöksen tekemisessä ja rajoitustoimenpiteen käytännön toteuttamisessa on kysymys julkisen vallan käyttämisestä. Tällä hetkellä voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole säännöksiä, mitkä toimet sosiaali- ja terveydenhuollossa sisältävät julkisen vallan tai merkittävän julkisen vallan käyttöä. Julkisen vallan käyttö joudutaan pohtimaan aina tapauskohtaisesti.

Tässä tutkielmassa perehdytään erilaisten hoitosuhdetyypittelyjen avulla terveydenhuollon päätöksenteon luonteeseen ja sen mahdollisesti sisältämään julkisen vallan käyttöön. Sosiaalihuollon puolella painopisteenä on etenkin sosiaalihuollon erityispalveluiden sisältämät julkisen vallan käytön tilanteet ja sääntely. Näin luodaan katsaus, milloin sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö käyttää työssään julkista tai merkittävää julkista valtaa. Lopuksi tutkimuksessa pohditaan julkisen vallan käytön sääntelyn eroja, yhtäläisyyksiä ja kehittämishaasteita sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön välillä.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa ei potilaiden, asiakkaiden eikä ammattihenkilöidenkään, kannalta ole yhdenvertaista, että työntekijän palvelussuhde saattaa vaikuttaa saatavissa olevaan hoitoon ja huoltoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon sääntely julkisen vallan käytön oikeutuksen kannalta on puutteellista ja vaatii ajantasaistamista. Lainsäädännön saattaminen vastaamaan perusoikeusuudistuksen vaatimuksia muun muassa rajoitusperusteiden käytön osalta on myös oleellista, jotta ajan tasalla oleva lainsäädäntö oikeuttaisi niin virkasuhteiset kuin työsuhteisetkin toimimaan lainmukaisesti omassa työssään sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Tutkimus kuuluu lääkintäoikeudenalaan ja on lainopillinen.