Tahrir on meidän : narratiivinen analyysi kollektiivisuuden muodostumisesta Egyptin kansannousun aikana
Heikkilä, Julia (2014)
Lapin yliopisto
2014
restrictedAccess
Tiivistelmä
Egyptin kansannousu alkoi 25. tammikuuta ja kesti 18 päivää. Kansannousun aikana satojatuhansia egyptiläisiä kerääntyi Tahririn aukiolle Kairoon osoittamaan mieltään presidenttiä ja hallitusta vastaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä, miten kollektiivisuus syntyi heterogeenisessä ryhmässä. Aineistona toimii kokoelma aikalaiskertomuksia, jotka on koottu kirjaksi nimeltä 18 Days in Tahrir (2012). Tarinoiden kertojat tulivat erilaisista elämäntilanteista ja yhteiskuntaluokista, jolloin heillä oli hyvin vähän yhdistäviä tekijöitä sosiaalisesti tai poliittisesti.
Tässä tutkielmassa olen narratiivisen analyysin keinoin tarkastellut sitä, millaiset tunteet ja muut tekijät vaikuttivat Tahririn aukiolla syntyneen kollektiivisuuden syntymiseen. Noiden 18 päivän aikana mielenosoittajien välille muodostui kollektiivisuus. Vastauksia pääasialliseen tutkimuskysymykseeni etsin kahden kysymyksen kautta, jotka käsittelivät Tahririn aukion merkitystä ja väkivallan yhteisöllisyyttä luovaa luonnetta. Aineistoni pohjalta huomasin myös kertojien henkilökohtaisen historian vaikuttaneen kollektiivisuuden syntyyn. Kollektiivisuuden syntyyn aineistoni perusteella vaikutti se, että mielenosoittajat olivat samassa paikassa samaan aikaan. Paikka saikin vahvan emotionaalisen merkityksen, sen avulla luotiin kollektiivisuutta ja paikkaa puolustettiin ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Toisaalta aukiolla nukuttiin, eli paikka koettiin kotina ja toisaalta siellä oli voimassa omat lakinsa, eli paikan kokemiseen vaikuttivat myös nationalistiset tunteet. Myös erilaiset rituaalit vahvistivat kollektiivisuutta, niistä voisin mainita paitsi laulamisen ja tunnuslauseiden huutamisen, niin myös väkivallan teot. Väkivallan avulla puolustettiin aukiota, sillä koettiin, että sisäministeriön hallinnoimat poliisivoimat yrittivät hyökätä aukiolle, jolloin kansannousun ja Tahririn aukion puolustamiseksi oli käytettävä väkivaltaa. Väkivallan teot toimivatkin rituaalinomaisena kollektiivisuutta vahvistavana ilmiönä ja ne loivat vastakkainasettelua ja ystävä-vihollinen –tematiikkaa mielenosoittajien ja poliisin välille.
Tässä tutkielmassa olen narratiivisen analyysin keinoin tarkastellut sitä, millaiset tunteet ja muut tekijät vaikuttivat Tahririn aukiolla syntyneen kollektiivisuuden syntymiseen. Noiden 18 päivän aikana mielenosoittajien välille muodostui kollektiivisuus. Vastauksia pääasialliseen tutkimuskysymykseeni etsin kahden kysymyksen kautta, jotka käsittelivät Tahririn aukion merkitystä ja väkivallan yhteisöllisyyttä luovaa luonnetta. Aineistoni pohjalta huomasin myös kertojien henkilökohtaisen historian vaikuttaneen kollektiivisuuden syntyyn. Kollektiivisuuden syntyyn aineistoni perusteella vaikutti se, että mielenosoittajat olivat samassa paikassa samaan aikaan. Paikka saikin vahvan emotionaalisen merkityksen, sen avulla luotiin kollektiivisuutta ja paikkaa puolustettiin ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Toisaalta aukiolla nukuttiin, eli paikka koettiin kotina ja toisaalta siellä oli voimassa omat lakinsa, eli paikan kokemiseen vaikuttivat myös nationalistiset tunteet. Myös erilaiset rituaalit vahvistivat kollektiivisuutta, niistä voisin mainita paitsi laulamisen ja tunnuslauseiden huutamisen, niin myös väkivallan teot. Väkivallan avulla puolustettiin aukiota, sillä koettiin, että sisäministeriön hallinnoimat poliisivoimat yrittivät hyökätä aukiolle, jolloin kansannousun ja Tahririn aukion puolustamiseksi oli käytettävä väkivaltaa. Väkivallan teot toimivatkin rituaalinomaisena kollektiivisuutta vahvistavana ilmiönä ja ne loivat vastakkainasettelua ja ystävä-vihollinen –tematiikkaa mielenosoittajien ja poliisin välille.