Rajat ylittävä takaisinsaanti konkurssissa ja yrityssaneerauksessa EU-oikeudessa

Abstract

Tutkimus käsittelee velkojia loukkaavan oikeustoimen peräyttämistä eli takaisinsaantikannetta rajat ylittävässä tilanteessa, jossa velallisella on omaisuutta tai velkojia useammassa kuin yhdessä EU-jäsenvaltiossa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tuomioistuimen toimivallan määräytymiseen vaikuttavia tekijöitä sekä takaisinsaantikanteeseen sovellettavan lain valikoitumisen edellytyksiä. Tutkimus käsittelee myös EU-oikeuden vaikutusta suomalaiseen takaisisaantikanteeseen.

Tutkimuksessa tärkeimmät EU-oikeuden säännökset määritettäessä toimivaltaista tuomioistuinta takaisinsaantiasiassa ovat maksukyvyttömyysasetuksen 3 artikla ja uudelleenlaaditun Bryssel I-asetuksen 1(2)(b) artikla. Maksukyvyttömyysasetuksen 4(2)(m) artikla säätää puolestaan takaisinsaantikanteeseen sovellettavasta laista ja maksukyvyttömyysasetuksen 13 artikla takaisinsaantivastaajan puolustukseksi tarkoitetun veto-oikeuden soveltamisedellytyksistä. Uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen tullessa sovellettavaksi 26. kesäkuuta 2017 alkaen määrittää tämän jälkeen tuomioistuimen toimivallan tutkia takaisinsaantikanne uudistetun asetuksen 6 artikla.

Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien EUT:n ennakkoratkaisujen valossa Suomessa voimassa olevien insolvenssisäännösten näkökulmasta katsottuna ongelmalliseksi näyttää osoittautuvan velkojan nostama takaisinsaantikanne. Toisin sanoen katsotaanko tällainen kanne kuuluvaksi maksukyvyttömyysasetuksen vai uudelleenlaaditun Bryssel I-asetuksen soveltamisalaan. Hieman epäselvältä näyttää myös kysymys siitä, kumman asetuksen soveltamisalaan riitautusasia katsotaan kuuluvan. Tutkimuksessa esitänkin, että sekä saneerausvelkojan nostama saneeraustakaisinsaantikanne että velkajärjestelytakaisinsaantikanne voitaneen katsoa kuuluvan maksukyvyttömyysasetuksen soveltamisalaan. Sen sijaan riitautusasia näyttänee lukeutuvan uudelleenlaaditun Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan.

Lainvalinnan osalta ongelmia aiheuttaneen puolestaan EUT:n Schmid-tuomio, jossa EUT loi oikeusohjeen maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusvaltion tuomioistuimien globaalista toimivallasta tutkia takaisinsaantikanne. Makukyvyttömyysasetus kuitenkin rajaa veto-oikeuden soveltamisen toisen jäsenvaltion lakiin, jolloin maksukyvyttömyysasetuksen 13 artikla ei voine tulla asiassa sovellettavaksi. Jotta menettely olisi kuitenkin tasapuolista takaisinsaantivastaajan kotipaikasta riippumatta, katson tutkimuksessa perustelluksi sallia veto-oikeuden soveltamisen myös osana kansainvälisen yksityisoikeuden yleisiä periaatteita niissäkin tilanteissa, kun maksukyvyttömyysasetus ei sovellu tapaukseen.