Luovutuksensaajan asema takaisinsaannissa

Abstract

Takaisinsaantilain tarkoituksena on velallisten oikeuksien tehokas turvaaminen sellaisia velallisen toimia vastaan, joilla velallinen pyrkii suosimaan yhtä velkojaa muiden kustannuksella tai siirtämään varallisuuttaan pois velkojien ulottuvilta. Tätä tavoitetta turvaa myös lain 20 §, jonka nojalla takaisinsaanti voidaan ulottaa myös vilpillisessä mielessä olevaa luovutuksensaajaa vastaan. Tutkielmassa tarkastellaan lainkohdassa säänneltyä luovutuksensaajan asemaa tämän vilpittömän mielen suojaamisen näkökulmasta. Lisäksi huomiota kiinnitetään luovutuksensaajan asemaan vaikuttaviin näkökohtiin eri insolvenssimenettelyjen näkökulmasta.

Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan palautus- ja arvon korvaamisvelvollisuutta sekä niiden sovittelua ja sovitteluharkintaa ohjaavia seikkoja. Luovutuksensaajan velvollisuus palauttaa omaisuus tai korvata sen arvo määräytyy pienin poikkeuksin samalla tavalla kuin muunkin takaisinsaantivastaajan, joten erityisesti kiinnitetään huomiota näihin eroavaisuuksiin. Takaisinsaantilain 22 §:n sovittelusäännökseen vedotaan oikeuskäytännössä runsaasti, mutta korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella sovittelukynnys on muodostunut korkeaksi. Ensisilmäykseltä erityisesti luovutuksensaajan aseman kannalta sovittelusäännös tarjoaa mahdollisuuden takaisinsaannin lopputuloksen kohtuullistamiseen, mutta palautusvelvollisuuden edellytykseksi asetetun vilpillisen mielen vuoksi luovutuksensaajan velvollisuuksien sovittelulle on usein olemassa este.