Edunvalvojan ja päämiehen yhteistoiminta

Abstract

Suomessa edunvalvontaa säätelee laki holhoustoimesta (HolhTL, 442/1999). Holhoustoimen tarkoituksena on HolhTL 1 §:n mukaan valvoa niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaisuuden, sairauden, poissaolon tai muun syyn vuoksi voi itse pitää huolta taloudellisista asioistaan. Tutkielman tavoitteena on lainopin keinoin selvittää, miten yleisen edunvalvojan ja hänen täysi-ikäisen päämiehensä yhteistoimintaa holhousoikeudellisessa lainsäädännössä säädellään, milloin yhteistoiminta on aiheellista, ja mikä merkitys yhteis-toiminnalla ja päämiehen mielipiteellä yhteistoiminnassa on holhousoikeudellisessa lainsäädännössä. Yhteistoiminnan perusta on päämiehen kuulemisessa, josta säädetään HolhTL 43 §:ssä. Yhteistoiminta muodostuu päämiehen kuulemisesta ja HolhTL 39.3 §:n mukaisesta edunvalvojan velvollisuudesta selvittää päämiehelle pyynnöstä tämän taloudellista asemaa ja toimenpiteitä, joihin edunvalvoja on ryhtynyt omaisuutta hoitaessaan. Edunvalvojan on tiedusteltava päämiehensä mielipidettä ennen kuin hän tekee päätöksen asiassa, jos asiaa on pidettävä päämiehen kannalta tärkeänä. Päämiehen kannalta tärkeitä asioita ovat esimerkiksi luvanvaraiset oikeustoimet, erityisesti päämiehen asunnon myyminen, sekä irtaimen omaisuuden käsittely. Kuuleminen on sidottu päämiehen kykyyn ymmärtää asian merkitys. Tutkimuksessa todettiin, että yhteistoiminta ei toteudu holhoustoimilain tavoittelemalla tavalla. Vaikka päämiehen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat edunvalvontaoikeuden tärkeimpiä periaatteita, voidaan todeta, että yhteistoiminnan merkitys on jäänyt silti käytännössä vähäiseksi. Yhteistoiminnan laiminlyömisestä ei seuraa varsinaisia sanktioita, ja edunvalvoja voi tehdä ratkaisuja päämiehen mielipiteen vastaisesti ratkaisujen ollessa täysin päteviä, vaikka edunvalvojalla ja päämiehellä olisi asiassa yhtäläinen kelpoisuus. Tämän on vahvistanut myös korkein oikeus ennakkoratkaisussaan KKO 2005:2. Suurin ongelma yhteistoiminnan ja yksilöllisen edunvalvonnan asianmukaisessa toteutumisessa on yleisten edunvalvojien vähäinen määrä suhteessa päämiehiin. Yleisillä edunvalvojilla ei yksinkertaisesti ole aikaa toimia riittävästi yhteistyössä päämiestensä kanssa.