Urheilupetokset

Abstract

Urheilutulosten manipulointi ja dopingkäyttö urheilussa ovat muodostuneet ongelmiksi sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. Ensinnäkin, ne vääristävät urheilutuloksia. Toiseksi, koska urheilu on muuttunut ammattimaiseksi ja kaupalliseksi, ongelmien voidaan katsoa kuuluvan myös elinkeinotoiminnan alaan. Kun sanottuja toimintoja harjoitetaan ammattiurheilussa, on siihen motiivina (urheilullisen menestyksen ohella) taloudellisen hyödyn tavoittelu. Onko tämä taloudellinen hyöty rikosoikeudellisessa mielessä oikeudetonta? 2000–luvulla on Suomen mediassa ja oikeustieteilijöiden kirjoituksissa käyty keskustelua siitä, miksi ottelumanipulaatioon ja dopingkäyttöön ei ole sovellettu petossäännöstä. Oikeustieteellistä tutkimusta siitä, soveltuuko petossäännös ottelumanipulaation ja dopingkäyttöön, ei kuitenkaan ole aiemmin tehty. Tutkielmassani systematisoin petossäännöstä ottelumanipulaation ja dopingkäytön näkökulmasta. Tuon käytännönläheisyyttä käyttämällä esimerkkeinä useita kansallisia ja kansainvälisiä urheiluskandaaleja, joita arvioin petosrikosoikeudellisesti. Oikeuskäytännössä ottelumanipulaatioon on sovellettu elinkeinotoiminnan lahjomissäännöksiä, kun taas ammattiurheilun dopingkäyttö on nähty kokonaan rikosoikeuden ulkopuolisena asiana. Tämä johtuu osittain siitä, että dopingaineen käyttämistä ei Suomessa ole missään olosuhteissa kriminalisoitu. Käytän ottelumanipulaatiosta ja dopingkäytöstä termiä ”urheilupetos”, joka on peräisin mediasta ja eräiden muiden valtioiden oikeusjärjestyksistä. Johtopäätöksissä esitän oman perustellun näkemykseni petossäännöksen soveltuvuudesta ”urheilupetoksiin”. Tutkimustulosteni mukaan petossäännös soveltuu ”urheilupetoksiin” huonosti. Lisäksi esitän kaksi ”urheilupetokseksi” luokittelemaani potentiaalista tapahtumainkuvausta, jotka ovat rikoslainkäyttömme ulottumattomissa. Tältä osin tutkimustulokseni on, että urheilupetoksen erilliskriminalisoinnille saattaisi löytyä tarvetta.