Vaino ja vakava haitta osana kansainvälisen suojelun edellytyksiä

Abstract

Tutkielman päätehtävänä on selvittää lainopin menetelmää apuna käyttäen vainon ja vakavan haitan merkityssisällöt osana kansainvälisen suojelun edellytyksiä sekä termien sisällölliset erot. Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan turvapaikkaan eli pakolaisasemaan oikeuttavaa suojelua sekä sitä täydentävää toissijaista suojelua. Molemmilla suojelukategorioilla on toisiinsa nähden oma erillinen soveltamisalansa. Vaino ja vakava haitta ovat suojelumuotojen avain termit.

Pakolaissopimus on turvapaikkajärjestelmän kulmakivi, mutta siinä ei ole määritelty vainon käsitettä. Käsitteelle on pyritty antamaan merkityssisältö Euroopan unionin määritelmädirektiivillä, joka vahvistaa yhteiset perusteet turvapaikanhakijoille myönnettävästä pakolaissopimuksessa tarkoitetusta pakolaisasemasta. Tämän lisäksi määritelmädirektiiviin sisältyy vaatimukset toissijaisen suojeluaseman määrittelylle. Toissijaisen suojelun perusteet on johdettu ihmisoikeussopimuksissa vahvistetuissa non-refoulement eli palautuskielloista.

Määritelmädirektiivin mukaan vainolla tarkoitetaan turvapaikanhakijaan kohdistuvia tekoja, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakavia, että ne loukkaavat vakavasti hänen perustavanlaatuisia ihmisoikeuksiaan. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia. Vainon käsitettä on syytä tulkita joustavasti, jotta se turvaa pakolaisten oikeudet sekä soveltuu kehittyviin turvapaikkatilanteisiin.

Toissijaisen suojelun myöntäminen edellyttää, että turvapaikanhakija altistuisi kotimaahansa palautuksen seurauksena vakavalle haitalle, jolla tarkoitetaan kuolemanrangaistusta ja teloitusta, kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta. Vakavaa haittaa on lisäksi turvapaikanhakijaan kohdistuva mielivaltaisesta väkivallasta aseellisen selkkauksen yhteydessä alkunsa saava vakava ja henkilökohtainen vaara.