Korkomenon määritelmä elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusten näkökulmasta : erityistarkastelussa veronkiertodirektiivin vaikutus koron määritelmaan ja tulkintaan
Matinmikko, Karoliina (2018)
Lapin yliopisto
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201811081422
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201811081422
Tiivistelmä
Korko on korvausta vieraasta pääomasta. Tutkimuksessa tarkastellaan vieraan pääoman ehtoisen rahoitustransaktion olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Viimeaikaisessa verotus- ja oikeuskaytännössä verotukselta on edellytetty pitkälle menevää muotosidonnaisuutta. Uutta korkovähennysrajoitusta sovellettaessa vieraan pääoman luokittelu tapahtuu lähtokohtaisesti rahoitustransaktion oikeudellisen muodon eli siviili- ja yhtiooikeudellisen muodon perusteella.
Kun velan muodossa tapahtuva rahoitustransaktio on tunnistettu, voidaan arvioida siitä maksetun korvauksen luonnetta korkona. Oikeus- ja verotuskäytännössa korkoa on voitu arvioida sen taloudellisen sisällön perusteella. Myös direktiivissa viitataan korkoa taloudellisesti vastaaviin menoihin.
Korkomenon määritelmä kattaa myos rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyvat menot. Tulkintaepäselvyyttä ilmenee sen suhteen, kuinka vahvaa liityntää suoritukselta edellytetään, jotta se voitaisiin katsoa säännöksen soveltamisalaan kuuluvaksi rahoitusmenoksi. Ottaen huomioon säännöksen taustalla olevat näkökohdat ja sääntelyn tavoitteet, luokittelussa tulisi arvioida suorituksen luonnetta korkoa taloudellisesti vastaavana menona. Direktiivin ja hallituksen esitysluonnoksen perusteella jää kuitenkin epäselväksi, millaiset ominaisuudet tekevät suorituksesta taloudellisesti korkoa vastaavan. Arvioinnissa huomiota voisi kiinnittää erityisesti koron taloudelliseen luonteeseen sijoittajan tuotto-odotuksena.
Direktiivin vieraan pääoman menot ja direktiivin perusteella luonnoksessa ehdotettu korkomenon määritelmä eivät vastaa verotus- ja oikeuskäytännössa muotoutunutta korkotulon määritelmää. Tältä osin korkomenon ja -tulon käsitteet ovat toisiinsa nähden epäsymmetriset. Toisaalta velanottajan suorittamat rahoitusmenot voitaisiin taloudellisen luonteen perusteella rinnastaa sijoittajan saamaan korkotuloon, jos ne vastaavat taloudelliselta luonteeltaan korkoa ja niillä on yhteys velkaan.
Direktiivin mukainen koron määritelmä on laaja. Tulkintakysymykset liittyvätkin siihen, kuinka laajaksi käsitetta voidaan tulkinnalla venyttää. Sen selvittämiseksi, miten koron käsitettä tulisi tulkita korkovähennysrajoitussäännöksiä sovellettaessa, tutkimuksessa hyödynnetään oikeusdogmaattista tutkimusmetodia.
Tulkintaepäselvyyksiä tulee luultavasti esiintymään vielä lopullisen hallituksen esityksen antamisen jälkeenkin, jolloin määritelmään liittyvät tulkintakysymykset jäävät tuomioistuinten ratkaistavaksi. Viime kädessa Euroopan unionin tuomioistuin joutuu ottamaan kantaa direktiivin mukaisten määritelmien tulkintaan.
Kun velan muodossa tapahtuva rahoitustransaktio on tunnistettu, voidaan arvioida siitä maksetun korvauksen luonnetta korkona. Oikeus- ja verotuskäytännössa korkoa on voitu arvioida sen taloudellisen sisällön perusteella. Myös direktiivissa viitataan korkoa taloudellisesti vastaaviin menoihin.
Korkomenon määritelmä kattaa myos rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyvat menot. Tulkintaepäselvyyttä ilmenee sen suhteen, kuinka vahvaa liityntää suoritukselta edellytetään, jotta se voitaisiin katsoa säännöksen soveltamisalaan kuuluvaksi rahoitusmenoksi. Ottaen huomioon säännöksen taustalla olevat näkökohdat ja sääntelyn tavoitteet, luokittelussa tulisi arvioida suorituksen luonnetta korkoa taloudellisesti vastaavana menona. Direktiivin ja hallituksen esitysluonnoksen perusteella jää kuitenkin epäselväksi, millaiset ominaisuudet tekevät suorituksesta taloudellisesti korkoa vastaavan. Arvioinnissa huomiota voisi kiinnittää erityisesti koron taloudelliseen luonteeseen sijoittajan tuotto-odotuksena.
Direktiivin vieraan pääoman menot ja direktiivin perusteella luonnoksessa ehdotettu korkomenon määritelmä eivät vastaa verotus- ja oikeuskäytännössa muotoutunutta korkotulon määritelmää. Tältä osin korkomenon ja -tulon käsitteet ovat toisiinsa nähden epäsymmetriset. Toisaalta velanottajan suorittamat rahoitusmenot voitaisiin taloudellisen luonteen perusteella rinnastaa sijoittajan saamaan korkotuloon, jos ne vastaavat taloudelliselta luonteeltaan korkoa ja niillä on yhteys velkaan.
Direktiivin mukainen koron määritelmä on laaja. Tulkintakysymykset liittyvätkin siihen, kuinka laajaksi käsitetta voidaan tulkinnalla venyttää. Sen selvittämiseksi, miten koron käsitettä tulisi tulkita korkovähennysrajoitussäännöksiä sovellettaessa, tutkimuksessa hyödynnetään oikeusdogmaattista tutkimusmetodia.
Tulkintaepäselvyyksiä tulee luultavasti esiintymään vielä lopullisen hallituksen esityksen antamisen jälkeenkin, jolloin määritelmään liittyvät tulkintakysymykset jäävät tuomioistuinten ratkaistavaksi. Viime kädessa Euroopan unionin tuomioistuin joutuu ottamaan kantaa direktiivin mukaisten määritelmien tulkintaan.