Yksityisten turvallisuuspalveluiden sääntelytarve

Abstract

Onko yksityisille turvallisuuspalveluille korostunutta sääntelytarvetta EU:n alueella? Apukysymyksenä sen selvittämiseksi käytän kysymystä siitä, millaisia vaikutuksia nykymuotoisella sääntelyllä on kansainvälisten esimerkkien valossa havaittu olevan. Kysymyksiin vastaamiseksi on selvitettävä, millaista sääntely nykyisin on, ja toisaalta, miten nykytilanteeseen on tultu. Sitovaa ylikansallista sääntelyä ei nimenomaisesti yksityiselle turvallisuusalalle ole saatu luotua. YK:n piirissä on laadittu sopimusluonnos koskien yksityisiä turvallisuuspalveluita, mutta monet jäsenvaltiot ovat sen sijaan asettuneet tukemaan sitomatonta itsesääntelyä. Myöskään EU:ssa ei alaa koskevaa sekundaarinormistoa ole luotu, mutta unionin tuomioistuin on perusvapauksien toteutumisen arvioinnin kautta muodostanut tiettyjä reunaehtoja, joita tutkielmassa tarkastelen.

Unionin turvamarkkinoita pidetään fragmentoituneina, ja se haittaa alan kehitystä sekä kilpailua muiden maanosien kanssa. Syynä tähän on ennen muuta kansallisten lainsäädäntöjen suuret erot; osa jäsenvaltioista on säännellyt alaa tarkoin, kun taas jotkut ovat jättäneet kokonaan sääntelemättä. Hajanaisesta sääntelytilanteesta seuraa erityisesti taloudellisia sekä turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Koska yritykselle tuottaa lisäkuluja selvittää toisen valtion sääntelypohjaa, voi ylikansallisen sääntelyn puuttumisen katsoa vaikuttavan toimialaan taloudellisesti. Vastaavasti lupajärjestelmää koskevan minimisääntelyn puuttuminen vaikuttaa turvallisuuteen, sillä kaikissa jäsenvaltioissa alalle pääseviä ei kontrolloida. Turvallisuuteen on myös katsottava vaikuttavan sen, että ammattipätevyyksien vastavuoroisen tunnustamisen välityksin on mahdollista päästä käytännössä vailla koulutusvaatimuksia toisen jäsenvaltion markkinoille.