Kansallisen ja EU-prosessioikeuden välinen suhde todisteiden vastaanottamisasetuksen mukaan

Abstract

Rajat ylittävää oikeusapua koskeva oikeustila on pitkään ollut vaikeasti hallittavissa. Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisten lakien väliset erot ovat aiheuttaneet sekä lainkäyttöhenkilöstölle että oikeudenkäyntien asianosaisille vaikeasti ennakoitavia tilanteita. Euroopan unioni on pyrkinyt selkeyttämään tilannetta ja nopeuttamaan todisteiden vastaanottamista rajat ylittävissä asioissa laatimalla vuonna 2004 voimaantulleen todisteiden vastaanottamisasetuksen, joka on kuitenkin jossain määrin jäänyt tuntemattomaksi jäsenvaltioiden keskuudessa. Tämän lisäksi todisteiden vastaanottamisasetus ei ole onnistunut sääntelemään kaikkia sen mahdollistamia kuulemistilanteita tai asettamaan tarkkarajaisia tai periaatteellisia reunaehtoja, joihin jäsenvaltioiden viranomaiset voisivat toiminta- ja ratkaisukäytännössään tukeutua.

Tässä tutkielmassa syvennytään tarkastelemaan eurooppaoikeudellisen lainopin avulla sekä kansallisen ja EU-prosessioikeuden suhdetta todisteiden vastaanottamisasetuksen mahdollistamissa kuulemistilanteissa että tällaisia tilanteita säänteleviä periaatteellisia reunaehtoja. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan erityisesti keskeisimpien Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisujen ja oikeuskirjallisuudessa esiin nousseiden tulkintojen valossa.

Rajat ylittävässä todisteiden vastaanottamisessa on lähes poikkeuksetta turvauduttava kansainväliseen oikeusapuun. Todisteiden vastaanottamisasetuksen luonteesta johtuu, että se on ylikansallisen EU-oikeuden tavoin suoraan sovellettavaa oikeutta ja siten selkeä lähtökohta todisteiden vastaanottamistilanteessa sovellettavalle lainsäädännölle. Euroopan unionin ratkaisukäytännöstä kuitenkin johtuu, että kansalliset tuomioistuimet voivat soveltaa kotivaltionsa lainsäädäntöä silloin, kun se on todisteiden vastaanottamisasetuksen soveltamiseen verrattuna yksinkertaisempaa, tehokkaampaa ja nopeampaa. Jäsenvaltioiden käsitykset vaihtelevat tästä huolimatta erityisesti todisteiden vastaanottamiseen liittyvien suvereniteettikysymysten osalta. Tällaisia ongelmatilanteita rajaavina periaatteina tutkielmassa käsitellään erityisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, ordre public -periaatetta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta.