Kilpailuoikeudellisen rikkomuspäätöksen sitova vaikutus myöhemmässä vahingonkorvausasiassa

Abstract

Tutkielman tavoitteena on selvittää lainopillisin metodein, millainen vaikutus kilpailuoikeudellisella rikkomuspäätöksellä on myöhemmässä vahingonkorvausasiassa. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota kilpailuoikeuden täytäntöönpanon erityispiirteisiin sekä Euroopan unionin tavoitteisiin yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa. Tutkielmasta käy ilmi, että kilpailuvahinkodirektiivin 9 artiklassa on puututtu perinteisesti kansallisen prosessiautonomian piiriin kuuluvaan tuomioiden oikeusvaikutukseen, mikä on aiheuttanut haasteita erityisesti tuomioistuinten riippumattomuudelle.

Kansallisen kilpailuvahinkolain 3.1 §:ssä säädetään kilpailurikkomuspäätöksen sitovasta vaikutuksesta myöhemmässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Kyse on siten lailla säädetystä prosessilajien rajat ylittävästä sitovasta vaikutuksesta. Siviilioikeudellisten oikeusvoimaoppien pääsäännöstä poiketen rikkomuspäätöksen sitova vaikutus ulottuu myös päätöksen perusteluihin. Päätös sitoo alkuperäisen rikkomusasian asianosaisten lisäksi muun muassa vahingonkärsijöitä.

Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että kilpailuvahinkodirektiivin tavoitteet sekä tietyt kilpailuoikeuden erityispiirteet ovat vaatineet jäsenvaltioiden kansalliseen prosessiautonomiaan puuttumista. Siviilioikeudellinen oikeusvoimaoppi ei sovellu kaikin osin kilpailuoikeuden kontekstiin, joten vallitsevasta oikeustilasta on poikettu nimenomaisella säännöksellä. Kilpailurikkomuspäätöksen sitovuus on laajempi kuin oikeusvoimaoppien mukainen oikeusvoimavaikutuksen objektiivinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Rikkomuspäätöksen sitovan vaikutuksen myötä kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen täytäntöönpanon merkitys on painottunut, jolloin hyvin perusteltujen ja selkeiden kilpailurikkomuspäätösten merkitys on kasvanut. Säännös voi vaikuttaa myös erilaisten kilpailuoikeudellisten päätöstyyppien suosioon.