Kunniaan liittyvän väkivallan oikeuskäsittelyn haasteet Suomessa

Abstract

Tämän oikeuspoliittisen ja osittain oikeusdogmaattisen tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää mitkä seikat aiheuttavat Suomessa haasteita kunniaan liittyvän väkivallan oikeuskäsittelyssä ja kuinka näitä haasteita voidaan vähentää. Tarkastelussa on kansallisesta rikoslainsäädännöstä erityisesti pahoinpitelysäännösten soveltuvuus kunniaan liittyviin väkivaltatekoihin. Olennaisimpien haasteiden löytämiseksi on tarkasteltava kunniaan liittyvän väkivallan ominaispiirteitä, kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamisen haasteita ja nykyistä oikeustilaa pahoinpitelysäännösten tunnusmerkistöjen soveltuvuuden kannalta. Tutkimuksen aineisto koostuu suurilta osin oikeuskirjallisuudesta sekä lainsäädännöstä esitöineen. Erityisesti rikosoikeuden yleisiin oppeihin liittyvän problematiikan tarkastelun tukena on käytetty myös muutamia oikeustapauksia sekä kotimaisista alioikeuksista että korkeimmasta oikeudesta.

Olen esittänyt de lege ferenda näkemyksiä siitä, mitä muutoksia oikeuskäsittelyn haasteiden vähentämiseksi tulisi tehdä. Erityisen tärkeää olisi kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamisen kannalta keskeisessä roolissa olevien tahojen tietämyksen lisääminen kunniaan liittyvän väkivallan ominaispiirteistä ja rikoslain säännösten muuttaminen vähintään yleisten koventamisperusteiden osalta vastaamaan paremmin Istanbulin sopimuksen edellyttämiin vaatimuksiin siten, että väkivaltaisten tekojen toistuvuus tulisi huomioiduksi rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Lisäksi korostan tekokontekstin arvioimisen tärkeyttä rikosoikeudellisessa kokonaisarvioinnissa.

Lainsäädännöllisten muutosten tarve ei kontekstin arvioinnin kannalta ole ensisijainen keino, vaan tärkeää olisi, että lainkäyttäjät ja erityisesti korkein oikeus ottaisi tekokontekstin säännönmukaisesti huomioon arvioinnissaan. Korkein oikeus on osoittanut, että kontekstin huomioon ottaminen on ainakin lähisuhdeväkivaltatilanteissa mahdollista. Prejudikaattien ohjaava vaikutus on kuitenkin nopeasti muuttuvan yhteiskunnan haasteita vastaan melko hidas keino, jonka vuoksi lainsäädännöllisten muutosten tarve voi olla käsillä. Katson, että erillisellä kokonaistörkeysarvostelua koskevalla säännöksellä olisi rangaistuskäytäntöä yhtenäistävä vaikutus. Lisäksi asianomistajan todistusoikeudellinen asema vaatii todistusoikeudellisesta uudistuksesta huolimatta edelleen tarkennusta. Nykyinen oikeustila on liian epäselvä ja aiheuttaa huomattavia hankaluuksia näytön riittävyyden sekä rikosvastuun toteutumisen kannalta.