Poliisin aseen käyttö ja rikosoikeuden systematiikka
Sääskilahti, Hannamari (2023)
Lapin yliopisto
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061956803
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061956803
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten poliisin aseen käyttö asemoituu rikoslain (39/1889) systematiikassa ja selvittää, miten aseen käyttötilanteita on oikeudellisesti arvioitu. Samassa yhteydessä pyritään myös selvittämään, milloin aseen käytön sallitut rajat on ylitetty ja poliisimies voi syyllistyä virkarikokseen sekä johonkin rikoslain 21 luvun mukaiseen henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen. Tutkimusmenetelmänä käytetään lainoppia.
Lainopillisen metodin mukaisesti tutkielmassa tulkitaan voimassa olevaa oikeutta tutkimusongelman kannalta relevanttien oikeuslähteiden osalta. Erityisen tarkastelun kohteena ovat rikoslain ja poliisilain (872/2011) voimankäyttöä koskeva sääntely sekä rikoslain virkarikostunnusmerkistöt. Sääntelyn tulkinnan apuna käytetään heikommin velvoittavia oikeuslähteitä, kuten lain esitöitä, komiteamietintöjä, korkeimman oikeuden ennakkopää-töksiä, hovioikeuksien ratkaisuja, syyttäjien tekemiä päätöksiä syyttämättä jättämisestä sekä oikeuskirjallisuutta.
Poliisin aseen käyttötilanteita on rikosoikeudellisesti arvioitu lähtökohtaisesti hätävarjeluna, taikka vastuusta vapauttavaa seikkaa koskevan erehdyksen kautta (putatiivihätävarjelu). Aseen käytön edellytysten arviointi on tehtävä kokonaisarviointina, kiinnittäen erityisesti huomiota niihin tietoihin, jotka poliisimiehellä on voimankäyttötilanteessa ollut. Se, että välitöntä vakavaa terveyden ja hengen vaaraa ei jälkikäteen tarkasteltuna tilanteessa ollut, ei tee aseen käytöstä välttämättä oikeudetonta. Ongelmaksi on muodostunut hätävarjelun ja voimakeinojen käytön välinen suhde ja kysymys siitä, mikä merkitys poliisin hätävarjeluoikeudella on kansalaisen oikeusturvan kannalta.
Lainopillisen metodin mukaisesti tutkielmassa tulkitaan voimassa olevaa oikeutta tutkimusongelman kannalta relevanttien oikeuslähteiden osalta. Erityisen tarkastelun kohteena ovat rikoslain ja poliisilain (872/2011) voimankäyttöä koskeva sääntely sekä rikoslain virkarikostunnusmerkistöt. Sääntelyn tulkinnan apuna käytetään heikommin velvoittavia oikeuslähteitä, kuten lain esitöitä, komiteamietintöjä, korkeimman oikeuden ennakkopää-töksiä, hovioikeuksien ratkaisuja, syyttäjien tekemiä päätöksiä syyttämättä jättämisestä sekä oikeuskirjallisuutta.
Poliisin aseen käyttötilanteita on rikosoikeudellisesti arvioitu lähtökohtaisesti hätävarjeluna, taikka vastuusta vapauttavaa seikkaa koskevan erehdyksen kautta (putatiivihätävarjelu). Aseen käytön edellytysten arviointi on tehtävä kokonaisarviointina, kiinnittäen erityisesti huomiota niihin tietoihin, jotka poliisimiehellä on voimankäyttötilanteessa ollut. Se, että välitöntä vakavaa terveyden ja hengen vaaraa ei jälkikäteen tarkasteltuna tilanteessa ollut, ei tee aseen käytöstä välttämättä oikeudetonta. Ongelmaksi on muodostunut hätävarjelun ja voimakeinojen käytön välinen suhde ja kysymys siitä, mikä merkitys poliisin hätävarjeluoikeudella on kansalaisen oikeusturvan kannalta.