Työsuhteen päättämisestä tehdyn sopimuksen pätevyys : sopimus vapaasta tahdosta vai harhaan johtamalla?

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sopimusoikeuden ja työoikeuden risteyksessä olevien työsuhteen päättämisestä tehtyjen sopimusten pätevyyttä ottaen huomioon näiden molempien oikeudenalojen oikeusperiaatteet. Tutkielmassa selvitetään lainopin avulla, mitkä seikat tekevät työsuhteen aikana laaditusta päättämissopimuksesta pätemättömän, ja miten sopimuksen pätevyys olisi mahdollista varmistaa, jotta pätemättömiä päättämissopimuksia ei tehtäisi tahattomasti. Lisäksi oikeusvertailua hyödyntäen selvitetään, miten järjestelmää olisi tarkoituksenmukaista uudistaa yhtäältä niin, että sopimusvapauden periaatetta ei rajoiteta tarpeettomasti, mutta toisaalta niin, että työntekijän suojelun periaate otetaan tosiasiallisesti huomioon.

Koska päättämissopimuksia ei ole Suomessa säännelty laintasoisin säännöksin, ei ole mahdollista yksiselitteisesti todeta, millainen päättämissopimus on ehdottomasti pätevä tai millainen on varmasti pätemätön. Lainsäädännön puutteen vuoksi tuomioistuinkäytännöllä ja muilla heikosti velvoittavilla oikeuslähteillä on tärkeä rooli, jotta voidaan selvittää, millaisia kriteereitä pätevälle päättämissopimuksella on katsottu olevan. Tuomioistuinkäytännössä päättämissopimusten on katsottu olevan pätemättömiä muun muassa silloin, kun työnantaja on menetellyt vilpillisesti sopimusta laadittaessa, työntekijälle ei ole varattu riittävästi aikaa harkita sopimukseen sitoutumista, tai kun työntekijällä ei ole ollut mahdollisuutta käyttää avustajaa sopimuksen seurausten harkitsemiseksi. Sopimuksen pätevyys on puolestaan todennäköisempää silloin, kun työntekijällä on ollut tarpeeksi aikaa sopimukseen perehtymiselle, sopimus on laadittu yhdessä työntekijän kanssa, jolloin työntekijällä on ollut tosiasiallisesti mahdollisuus vaikuttaa sopimuksen sisältöön, ja kun sopimuksen ehdot on sovittu kohtuullisiksi.

Korkeimmalla oikeudella on jo nykyään melko selkeät raamit sille, millainen päättämissopimuksen tulisi olla, mutta lainsäädännöllä pystyttäisiin parantamaan oikeusvarmuutta. Päättämissopimusten laintasoinen sääntely toisi paitsi työntekijälle suojaa, mutta varmistaisi myös työnantajan puolelta sitä, että työsuhde tosiasiallisesti päätetään niin, että siinä sovitaan osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista lopullisesti. Mikäli laintasoisia säännöksiä säädettäisiin, olisi säännöksillä tärkeää antaa sopimukselle vain pakottavat raamit puuttumatta kuitenkaan liikaa itse sopimuksen sisältöön.