Mielenterveyspalveluiden saatavuus rakenteellisen ja yksilöllisen tarpeen näkökulmasta Lapin
Ruotsila, Anniina (2023)
Ruotsila, Anniina
Lapin yliopisto
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023070371590
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023070371590
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään mielenterveyspalveluiden järjestämisvastuuta ja palveluiden saatavuutta rakenteellisen ja yksilöllisen tarpeen näkökulmasta. Tutkielman metodi on lainopillinen ja suuri osa käytetystä aineistosta on lainsäädäntöä, jota on täydennetty hallituksen esityksillä, perustuslakivaliokunnan lausunnoilla sekä oikeuskirjallisuudella ja internet-lähteillä. Tutkielma koostuu kolmesta tutkimuskysymyksestä, joiden mukaisesti tutkielman rakenne etenee.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on tarkoitus selvittää, miten mielenterveyspalvelut edellytetään järjestettävän. Tarkasteltaessa kysymystä näkökulma on rakenteellinen eli minkälaiset raamit lainsäädäntö antaa palveluiden järjestämisvastuulle. Taustalla vaikuttaa PL 19 §:n 3 momentti, joka asettaa julkiselle vallalle vastuun turvata jokaiselle riittävät terveydenhuollon palvelut. Vuoden alussa voimaan tulleen sote-uudistuksen myötä palveluiden järjestämisvastuu siirtyi uusille hyvinvointialueille, joiden on tuotettava palvelut laadultaan ja sisällöltään yksilöiden tarpeita vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaisesti. Tutkielmassa todetaan, että mielenterveyspalvelut tulisi järjestää laadultaan ja saavutettavuudeltaan niin, että ne olisivat yhdenvertaisesti saatavilla väestön tarpeen mukaan.
Toisena tutkimuskysymyksenä selvitetään, mikä on potilaan hoidon tarve suhteessa järjestämisvastuuseen. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 3 §:n mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus saada terveydentilansa edellyttämää hoitoa ilman syrjintää ja niiden voimavarojen puitteissa, jotka terveydenhuollolla on käytettävissään. Hoito tulisi järjestää potilaan tarpeen mukaan. Koska kysymys ei ole subjektiivisesta oikeudesta, potilas ei voi vaatia mitä tahansa hoitomuotoa, vaan hoidon tarpeen arviointi ja viimesijaisesti lääkäri tekee päätöksen hoidontarpeesta. Käytännössä terveydenhuollon resurssit määräävät sen, minkälaista hoitoa potilas saa.
Kolmantena tutkimuskysymyksenä on, miten korona on vaikuttanut mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. Kysymystä tarkasteltaessa on hyödynnetty muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksiä sekä Mielenterveyden keskusliiton raporttia. Tutkielmassa todetaan, että mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja että palveluiden saatavuudessa on ollut suuriakin alueellisia eroja.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on tarkoitus selvittää, miten mielenterveyspalvelut edellytetään järjestettävän. Tarkasteltaessa kysymystä näkökulma on rakenteellinen eli minkälaiset raamit lainsäädäntö antaa palveluiden järjestämisvastuulle. Taustalla vaikuttaa PL 19 §:n 3 momentti, joka asettaa julkiselle vallalle vastuun turvata jokaiselle riittävät terveydenhuollon palvelut. Vuoden alussa voimaan tulleen sote-uudistuksen myötä palveluiden järjestämisvastuu siirtyi uusille hyvinvointialueille, joiden on tuotettava palvelut laadultaan ja sisällöltään yksilöiden tarpeita vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaisesti. Tutkielmassa todetaan, että mielenterveyspalvelut tulisi järjestää laadultaan ja saavutettavuudeltaan niin, että ne olisivat yhdenvertaisesti saatavilla väestön tarpeen mukaan.
Toisena tutkimuskysymyksenä selvitetään, mikä on potilaan hoidon tarve suhteessa järjestämisvastuuseen. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 3 §:n mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus saada terveydentilansa edellyttämää hoitoa ilman syrjintää ja niiden voimavarojen puitteissa, jotka terveydenhuollolla on käytettävissään. Hoito tulisi järjestää potilaan tarpeen mukaan. Koska kysymys ei ole subjektiivisesta oikeudesta, potilas ei voi vaatia mitä tahansa hoitomuotoa, vaan hoidon tarpeen arviointi ja viimesijaisesti lääkäri tekee päätöksen hoidontarpeesta. Käytännössä terveydenhuollon resurssit määräävät sen, minkälaista hoitoa potilas saa.
Kolmantena tutkimuskysymyksenä on, miten korona on vaikuttanut mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. Kysymystä tarkasteltaessa on hyödynnetty muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksiä sekä Mielenterveyden keskusliiton raporttia. Tutkielmassa todetaan, että mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja että palveluiden saatavuudessa on ollut suuriakin alueellisia eroja.