Keinotteluluontoiset saneeraushakemukset ja esteperusteiden toteennäyttämiseen liittyvät näyttötaakkakysymykset

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella keinotteluluontoisten saneeraushakemusten sekä YSL 7.1 §:n välistä yhteyttä. Tutkielma pyrkii antamaan vastauksen siihen, että kenellä on todellisuudessa näyttötaakka YSL 7.1 §:ssä tarkoitettujen esteperusteiden toteennäyttämisestä. Tutkielman tarkastelunäkökulma on pääosin oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkielmassa hyödynnetään myös oikeusvertailevaa tutkimusta nimenomaan kotimaista lainsäädäntöä palvelevassa tarkoituksessa. Hyödynnän tutkielmassani oikeusvertailua siten, että Ruotsin ja Suomen yrityssaneerauslain säännökset asetetaan rinnakkain. Tällä tavoin pyrin selvittämään oikeusjärjestelmien yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia sekä hankkimaan vastauksia tutkimuskysymykseeni.

Keinotteluluontoisilla saneeraushakemuksella on yhteys osaan YSL 7.1 §:n esteperusteista. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että YSL 7.1 §:n 1, 4 ja 6 kohtien mukaisten esteperusteiden käsillä olo saattaa osoittaa sen, että saneerausmenettelyn onnistumisedellytykset ovat heikkoja ja, että nämä yritykset saattavat lopulta päätyä herkemmin konkurssiin. Yrityksen saneerauskelpoisuuden määrittäminen perustuu kokonaisarviointiin. Siten yksittäisen esteperusteen käsillä olo ei välttämättä vielä riitä osoittamaan sitä, että kyse on keinotteluluontoisesta saneeraushakemuksesta. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty vahva kannanotto sen puolesta, että YSL 7.1 §:ssä tarkoitetut esteet tulee ottaa viran puolesta (ex officio) huomioon. Käytännössä asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Usein esteperuste tulee tuomioistuimen tietoon vasta siinä kohtaa, kun velkoja tekee siitä väitteen. Pohdittavaksi tuleekin, voidaanko tässä tilanteessa kuitenkaan puhua velkojan näyttötaakasta.