Lähetettyjen työntekijöiden oikeussuojan sääntely Euroopan unionissa

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella lähetettyjen työntekijöiden oikeussuojan sääntelyä Euroopan unionissa. Tutkielman keskeisenä ajatuksena on selvittää, mitä tehokas oikeussuoja unioin oikeuden mukaan tarkoittaa ja miten sen asettamat vaatimukset näyttäytyvät lähetettyjen työntekijöiden osalta. Sääntelyä tarkastellaan huomioiden lähetettyjä työntekijöitä koskevat EU:n direktiivit sekä unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukainen oikeussuojan saatavuuden vaatimus. Tarkastelun tukena käytetään myös lähetettyjä työntekijöitä koskevaa Suomen kansallista lainsäädäntöä sekä relevanttia unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaiset vaatimukset luovat raamit sille, miltä tehokas oikeussuoja unionin alueella näyttää. Lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojaamiseksi on säädetty EU:n direktiivi työntekijöiden lähettämisestä, sekä sen myöhemmät muutos- ja täydennysdirektiivit. Kyseiset direktiivit tarkentavat, miten perusoikeuskirjan 47 vaatimukset näyttäytyvät työntekijöiden lähettämistä koskevissa rajat ylittävissä tilanteissa. Tutkielmassa havaitaan, että vaikka direktiivien keskeisenä tarkoituksena on ollut lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojaaminen, ei lähetetyille työntekijöille kansallisesti tarjottavia oikeussuojakeinoja ole juurikaan harmonisoitu unionin alueella.

Työntekijöiden lähettäminen on yleistynyt EU:n alueella niin, että aihe koskettaa nykyään jo kaikkia unioin jäsenvaltioita. Lähetettyjä työntekijöitä koskeva unionin sääntely on ilmiön yleistymisen myötä osoittautunut varsin tulkinnanvaraiseksi. Tulkinnanvaraisuus on johtanut aihetta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön runsauteen sekä täydentävän sääntelyn tarpeeseen. Sääntelyä onkin täydennetty ja muutettu viimeisen vuosikymmenen aikana useaan kertaan niin, että viimeisimmät lähetettyjen työntekijöiden oikeussuojaa koskevat muutokset ovat aivan viime vuosilta. Aiheen tarkastelu on siten varsin ajankohtaista.