Aika ja uppoutuminen : kuvataidekasvattajan ympäristösuhteen rakentuminen

Abstract

Tutkielmassani selvitän, kuinka posthumanistisen kuvataidekasvatuksen haasteisiin on mahdollista vastata tutkimalla ammatti-identiteetissä ja ympäristösuhteessa tapahtuvia muutoksia ympäristötaiteen avulla. Tutkielman avainkäsitteitä ovat posthumanismi, uusmaterialismi ja kanssatietäminen. Käytän a/r/tografista menetelmää, jonka keskeinen piirre on näkemys kuvataidekasvattajasta taiteilija-tutkija-opettajana. Reflektioaineisto koostuu tekemistäni ympäristö- ja vaellustaiteen taideteoksista sekä muistiinpanoista. Muodostan aineistosta ympäristösuhdetta kuvaavat teemat temaattisen analyysin avulla.

Tutkielmani tulokset osoittavat ympäristösuhteen muutoksen kanssatietävämpään, moniaistisempaan ja kulttuurisensitiivisempään suuntaan. Posthumanistisesti ja uusmaterialistisesti painottunut ympäristötaiteellinen työskentely tekee näkyväksi elämäkerrallista tietoa ympäristöstä, mahdollistaa luonnon ja taiteen prosessien vertailemisen keskenään, madaltaa taiteen tekemisen kynnystä ja kannustaa etsimään uudenlaisia ympäristössä toimimisen muotoja.

Tulosten perusteella oman ympäristö- ja vaellustaiteellisen työskentelyn tarkasteleminen mahdollistaa monipuolisemman ja omaehtoisemman läsnäolon ympäristössä ja näin syventävää ympäristösuhdetta. Tutkimuksen tulokset avaavat näkökulman yksityisestä kokemuksesta yleiseen, kun ympäristötaiteen tekemisen äärellä autoetnografisesti kerätty tieto yhdistyy kuvataidekasvatuksen viimeaikaiseen teoreettiseen viitekehykseen. Tuloksia voi soveltaa myös kuvataideopetuksessa.

In this thesis, I examine how making environmental art can help understand the development of an art educator’s professional identity and personal environmental connectedness. The study is based on a/r/tographic understanding of art educator as artist-researcher-teacher. The material of this thesis consists of my own environmental and hiking art artworks and notes and documentation of the process. Results of the thesis are analysed through thematical analysis.

The findings of the thesis show that environmental relatedness has evolved towards more co-knowing, multisensory and culturally sensitive direction. Posthuman and new materialistic environmental art can make biographical aspects of environmental experiences visible. It can also help distinguish natural and artistic processes, lower the participation threshold, and encourage to find new modes of engaging with the environment.

Based on the results, the self-reflecting process of making environmental and hiking art brings opportunities for more nuanced and more independent environmental connectedness, thus making it deeper. The results of this autoethnographic thesis are linked together with the broader context of recent art educational theories. They can also be applied to art pedagogy.