Luokanopettajien kokemuksia draamakasvatuksesta alakoulussa
Pudas, Tiia (2024)
Pudas, Tiia
Lapin yliopisto
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061251624

Tiivistelmä
Draamakasvatus käsitteenä on monelle opettajalle vielä vieras, sillä draamakasvatuksella on ollut useita eri käsitteitä vuosikymmenien aikana esimerkiksi ilmaisukasvatus ja pedagoginen draama. Tämän laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on tutkia opettajien kokemuksia draamakasvatuksesta alakoulussa. Tutkimuksen myötä pyrin lisäämään tietoisuutta draamakasvatuksesta ja sen rooleista alakoulussa.
Draaman käsitteistöä ja teoriaa olen tarkastellut erityisesti Hannu Heikkisen ja Tapio Toivasen näkemysten pohjalta. Toivanen kuvaa draamakasvatusta teatterin ja teatteritaitojen pohjalta. Heikkinen puolestaan näkee draamakasvatuksen kokonaisvaltaisempana. Hänen näkemyksiensä mukaan draamakasvatuksessa yhdistyy niin draaman, kasvatuksen, kuin teatterin kontekstit.
Tutkimus on toteutettu haastatteluilla marraskuun ja joulukuun aikana 2023. Aineiston analysoin käyttäen laadullista sisällönanalyysia ja temaattista analyysia mukaillen. Tulokset on jaettu kolmeen pääteemaan, joita ovat opettajan rooli, yhteisön merkitys ja oppilaiden osallisuus. Opettajan rooli jakautui opettajien mukaan draamakasvatuksessa kolmeen eri rooliin: opettaja ohjaavassa roolissa, opettaja roolimallina ja opettaja roolissa. Kokemukset draamakasvatuksesta olivat positiivisia ja draamalla nähtiin olevan mahdollisuuksia muun muassa oppilaiden arjen taitojen, vuorovaikutuksen ja tunnetaitojen harjoittelussa. Draaman käyttöä opetuksessa hidasti tutkimuksen mukaan luokkatilat ja opetussisältöjen tiukka aikataulutus. Draamakasvatuksen toteuttamista auttoi yhteisön asenne ja yhteistyökyky. Draamakasvatuksessa oppilaan osallisuus oli keskeisessä roolissa, sillä opettajana täytyy muistaa se kenelle ja kenen kanssa draamaa toteutetaan: oppilaiden.