Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella ja oikeusturva

Abstract

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 14 luvun 1 § 4 momentin nojalla työvoimaviranomaisen tekemään ratkaisuun olla tukematta työnhakijan omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella ei saa vaatia oikaisua eikä siitä saa valittaa, mitä on perusteltu sillä, että ratkaisu perustuu tarve- ja tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää kyseisen muutoksenhakukiellon taustaa ja perusteltavuutta. Lisäksi tutkielmassa selvitän sitä, voitaisiinko Suomen perustuslain (731/1999) 106 § mukaisen etusijasäännöksen perusteella yksittäistapauksessa katsoa, että perustuslain 21 § mukaiselle oikeusturvasäännökselle tulee antaa etusija suhteessa muutoksenhakukieltoon. Tältä osin tarkastelen lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tutkielmassa luodaan katsaus myös muihin, vaihtoehtoisiin jälkikäteisen oikeusturvan muotoihin sekä ennakollisen oikeusturvan osalta viranomaisen harkintavaltaoppiin ja sitä rajoittaviin hallinnon oikeusperiaatteisiin.

Tutkielman tuloksena esitän, että nykyisellään omaehtoisia opintoja koskeva muutoksenhakukielto on perusteettoman laaja, sillä ratkaisua ei voida pitää puhtaasti tarkoituksenmukaisuusharkinnalla tehtävänä. Lisäksi erityisesti työnhakijoiden yhdenvertaisuuden toteutuminen voi käytännössä edellyttää muutoksenhakutien avaamista harkinnanvaraisissakin asioissa. Perustuslain etusijasäännöksen osalta tutkielmassa esitetään, että estettä ei ole sille, että perustuslain 21 § mukaiselle muutoksenhakukoikeudelle annettaisiin etusija suhteessa omaehtoisia opintoja koskevaan muutoksenhakukieltoon. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla saattaa tulla sovellettavaksi niissäkin tilanteissa, joissa on kyse harkinnanvaraisesta päätöksestä. Muita jälkikäteisiä oikeusturvakeinoja ei lähtökohtaisesti voida pitää riittävinä.

Omaehtoisia opintoja koskeva ratkaisu on kuitenkin luonteeltaan sellainen, ettei tuomioistuinvetoinen muutoksenhaku välttämättä sovellu siihen kovinkaan hyvin. Erityistä huomiota tulisikin kiinnittää ennakolliseen oikeusturvaan. Tältä osin tutkielmassa esitän, että erityisesti yhdenvertaisuuden varmistamiseksi omaehtoisia opintoja koskevat ratkaisut voitaisiin keskittää alueellisen työvoimaviranomaisen sisällä tietyn asiantuntijaryhmän käsiteltäväksi tai valtakunnallisesti tiettyyn yksikköön. Lisäksi tutkielmassa esitän vaihtoehtona yhdenvertaisuuden parantamiseksi omaehtoisia opintoja koskevan sääntelyn yksityiskohtaistamista.