Naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan sovittelutoimintaa puolustavat ja vastustavat näkemykset : diskurssianalyysi Helsingin Sanomien kirjoituksista

Abstract

Tutkielma käsittelee naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan sovittelutoimintaa koskevia mediakirjoituksia. Tarkempana tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan sovittelusta muodostuu Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Tutkimus paikantuu sosiaalisen konstruktionismin teoreettismetodologiseen viitekehykseen.

Tutkimusaineisto koostuu 23 lehtikirjoituksesta, jotka on kerätty vuosina 2021–2024. Analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Diskurssianalyysissä huomio kohdistuu siihen, mitä julkisissa kirjoituksissa on sanottu ja miten sanottua on perusteltu. Kiinnostus kohdistuu analyysissa tekstin merkitysten rakentumiseen. Analyysista on muodostettu kaksi päädiskurssia, jotka ovat lähisuhdeväkivallan sovittelutoimintaa puolustavat ja vastustavat diskurssit. Näiden kahden päädiskurssin alle on muodostettu neljä aladiskurssia, joissa otettiin eri näkökulmista kantaa siihen, tuleeko sovittelutoimintaa jatkaa vai ei.

Analyysista saadut tulokset osoittavat, että eri toimijat rakentavat lehtikirjoituksissa sovittelutoiminnasta joko positiivisia tai negatiivisia merkityksiä ja tällä tavoin luovat tietynlaista todellisuutta sovittelusta. Sovittelutoimintaa puolustavia aladiskursseja ovat palvelun hyödyllisyys ja vapaaehtoisuus, varhainen puuttuminen, avun ja tuen piiriin pääseminen sekä palvelun kustannustehokkuus. Sovittelutoimintaa vastustavia aladiskursseja ovat uhrin oikeuksien estyminen, kansainvälisten sopimusten rikkoutuminen, anteeksipyynnön riittämättömyys sekä sovittelijoiden riittämätön koulutus.

Kirjoituksissa tuodaan esille eri näkökulmista sovittelutoiminnan hyötyjä ja haittoja lähisuhdeväkivallan uhrille ja tekijälle, jotta osapuolten oikeudet toteutuisivat jatkossa paremmin. Diskursseja perustellaan sillä, että luottamus nykyistä oikeusjärjestelmää kohtaan horjuu ja naisten oikeudet eivät toteudu, jos lähisuhdeväkivaltatilanteita sovitellaan. Oikeuksien toteutuminen koetaan tärkeäksi edistysaskeleeksi, jolla päästään kohti sovinnollisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Tutkielman kokoava johtopäätös on, että lähisuhdeväkivallan sovittelutoiminnan rakenteissa on haasteita ja viranomaisten tulee jatkossa käyttää tarkempaa harkintavaltaa siinä, keitä sovitteluun ohjataan. Toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa ei tule sovitella ja uhrille sekä tekijälle tarjottavaa palveluohjausta tulee jatkossa kehittää.