Hovioikeusperustelujen muodollinen hyväksyttävyys käsiteltäessä yksityishenkilön velkajärjestelyyn määrätyn selvittäjän palkkion korottamista

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan hovioikeusperustelujen prosessuaalista muotoa eli muodollista hyväksyttävyyttä sellaisissa tapauksissa, joissa on sovellettu yksityishenkilön velkajärjestelyasiassa määrätyn selvittäjän palkkiosta ja kulukorvauksesta annetun oikeusministeriön asetuksen 2 §:ää. Tutkielma edustaa empiiristä oikeustutkimusta ja siinä käytetty tutkimusote on laadullinen (kvalitatiivinen). Tutkimustehtävään vastataan teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Analyysia tehdään aineistolähtöisesti, mutta lopuksi aineiston perusteella tehdyt havainnot hovioikeusratkaisujen perustelujen laadusta sidotaan teoriaan. Teoriana toimii perustelemisen funktioista sekä ideaalisista ja optimaalisista perusteluista muodostettuun viitekehykseen. Hovioikeusperustelujen muodollista hyväksyttävyyttä tarkastellaan tutkielmaa varten kerätyn oikeustapausaineiston perusteella.

Perustelemisvelvollisuus tarkoittaa, että tuomioistuimen on muun ohella ilmoitettava, mihin oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu (oikeudelliset eli normiperustelut) eli laintulkinta, joka puolestaan on oikeudellisen tekstin merkityksen vahvistamista. Niin sanotuissa harkinta-eli tulkintaratkaisuissa, joissa säädöstekstin sisältö on tulkinnanvarainen, normiperustelujen tulisi olla seikkaperäisemmät kuin rutiiniratkaisuissa. Palkkioasetuksen 2 §:n sisältö on tulkinnanvarainen, joten tuomioistuinten tulisi kiinnittää huomiota normiperustelujensa laatuun ja perustella oikeudellista päättelyä tarkemmin. Perustelemisen funktiot toteutuvat vain muodollisesti hyväksyttävillä perusteluilla. Tuomioistuimen tulisi huomioida näiden funktioiden toteutuminen ratkaisun perusteluja laatiessa. Hovioikeuden tuomioille voidaan asettaa suuremmat vaatimukset tuomioiden perustelemisen osalta kuin käräjäoikeuksien tuomioille, koska hovioikeus on käräjäoikeuksiin verrattuna ylempi oikeusaste.

Hovioikeusperustelujen muodollisen hyväksyttävyyden taso tilanteissa, joissa on ollut kyse selvittäjän palkkion korottamisesta ja palkkioasetuksen 2 §:n soveltamisesta on heikkoa. Hovioikeusperustelut olivat muodollisesti hyväksyttävät vain kuudessa (6) tutkimusaineiston 27:sta tapauksesta. Selvittäjän palkkion korottamisesta ei ole yhtenäistä oikeuskäytäntöä, mikä todettiin myös yhdessä tutkimusaineiston tapauksessa. Oikeuskäytäntö selvittäjän palkkion korottamisesta on muodostunut nähdäkseni epäyhtenäiseksi ainakin osaltaan siitä syystä, että sekä käräjä- että hovioikeudet ovat perustelleet palkkion korottamista koskevia ratkaisujaan näennäisesti ja puutteellisesti. Seikkaperäiset ja avoimet perustelut olisivat selkeä ja suhteellisen yksinkertainen keino yhtenäistää selvittäjien palkkioiden korottamista koskevaa oikeuskäytäntöä. Lisäksi oikeuskäytäntöä voitaisiin yhtenäistää tuomioistuinten ja tuomarien koulutuksella suuntaviivojen yhtenäistämiseen pyrkivällä toiminnalla.