Perusoikeuksien ja politiikan puristuksissa: Tutkielma hyvinvointialueiden itsehallinnon laajuudesta

Abstract

Tämän tutkielman ytimessä on hyvinvointialueiden itsehallinto, sen laajuus ja rajat. Tarkoituksena on tutkia sitä, missä määrin sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän toiminnan turvaamisella ja julkisen talouden säästötavoitteilla voidaan perustella sellaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja ja toimia, jotka rajoittavat hyvinvointialueiden perustuslaissa suojattua itsehallintoa. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä lainopin että empiirisen oikeustutkimuksen metodein.

Hyvinvointialueiden perustaminen merkitsi päätöstä liki koko 2000-luvun valmistelussa olleelle sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukselle. Hyvinvointialueuudistus on ennen muuta poliittinen projekti, jonka tavoitteina on muun muassa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden turvaaminen sekä julkisen talouden kustannusten hillitseminen. Itsehallinnollisten alueiden perustamisesta seurannut kansanvaltaisuuden lisääntyminen oli sen sijaan uudistuksen sivutuote, jolla pyrittiin kompensoimaan järjestämisvastuun siirtymistä kunnilta ylemmälle tasolle.

Tulosten perusteella alueellinen itsehallinto muotoutuu normien, käytäntöjen ja useiden toimijoiden muodostamalla kentällä. Hyvinvointialueiden alueelliselle itsehallinnolle on kuitenkin annettu sellainen normatiivinen sisältö, joka johtaa huomattavan kapeaan itsehallintoon. Mallia ei voida pitää ihanteellisena. Tutkielmassa syyksi esitetään perusoikeuksien turvaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen läpivientiin liittyvä poliittinen paine.

Alueelliseen itsehallintoon kajoamista analysoidaan valtiosääntöisen managerialismin ja taloudellistumisen kautta. Hallitusten esitysten sekä perustuslakivaliokunnan lausuntojen analyysi osoittaa, että alueellista itsehallintoa rajoitettaessa talous- ja finanssipoliittiset tavoitteet ja argumentit ovat saaneet etusijan suhteessa perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteeseen. Itsehallintoon kajoamisen sallittavuutta arvioidaan itsehallinnon tyhjäksi tekemisen kiellon ja olennaisuuskriteerin kautta. Kynnys sille, että lakiehdotuksen katsottaisiin loukkaavan hyvinvointialueiden alueellista itsehallintoa, nousee melkoisen korkealle.

Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja julkisen talouden kestävyyteen liittyvät tavoitteet sallivat hyvinkin syvällisen itsehallinnon rajoittamisen, jopa kaikista keskeisimmän tekijän eli demokraattisuuden suunnassa. Sikäli kuin alueelliselle itsehallinnolle voidaan määrittää kajoamaton ydinalue, tulosten perusteella se on erittäin kapea-alainen ja rajoiltaan epämääräinen.