Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa tuomioistuinten ratkaisukäytännön valossa vuosina 2019-2024
Malinen, Oona (2025)
Lapin yliopisto
2025
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052149390
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052149390
Tiivistelmä
Vuonna 2019 lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lainsäädäntöön tehtiin uudistuksia, joiden myötä lapsenhuoltolakiin (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, 361/1983) lisättiin uusi säännös, 15 a §. Tämä lainkohta käsittelee tuomioistuimen toimesta tapahtuvaa lapsen henkilökohtaista kuulemista lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa. Lainkohdan myötä lasten tuomioistuinkuulemisen edellytyksiä kevennettiin vastaamaan nykyisiä lapsioikeudellisia periaatteita.
Tämä Pro gradu – tutkielma koskee lapsen kuulemista tuomioistuimessa osana lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia oikeudenkäyntejä. Tutkimuksen keskiössä on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 15 a §:n soveltaminen: millä edellytyksin tuomioistuimet pitävät lapsen kuulemista tarpeellisena ja miten soveltamiskäytäntö vaihtelee eri tapauksissa ja tuomiopiireittäin.
Tutkimus perustuu tuomioistuinten vuosina 2019–2024 antamiin ratkaisuihin, joissa viitataan lapsen kuulemiseen. Analyysin kohteena on erityisesti se, miten tuomioistuimet soveltavat 15 a §:ää. Empiirinen aineisto koostuu ennen kaikkea käräjäoikeuksien ratkaisuista, jotka tarjoavat pohjan oikeuskäytännön systemaattiselle tarkastelulle ja alueellisten erojen mahdolliselle havaitsemiselle. Tutkimuksen tulokset voivat tarjota hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa oikeuskäytännön yhtenäisyydestä sekä lapsen edun toteutumisesta oikeudenkäynneissä.
Tutkimusmenetelminä tutkielmassani yhdistyvät niin oikeusdogmaattisen kuin empiirisen oikeustutkimuksen metodit. Lainopin avulla tutkin lapsen kuulemiseen liittyviä säännöksiä ja
empiirinen oikeustutkimus tuo tutkimukseeni käytännönläheisen näkökulman tutkiessani, miten lapsen kuulemiseen suhtaudutaan käräjäoikeuksien ratkaisukäytännössä.
Tutkimustulosten valossa vaikuttaa siltä, että lasten kuulemiseen suhtaudutaan yhä matalammasta kynnyksestä huolimatta pidättyvästi. Ratkaisujen pohjalta voidaan todeta, että lapsen kuulematta jättäminen koetaan perusteluja vaativaksi asiaksi, kun taas lapsen kuulemisen tarpeellisuutta on perusteltu vain harvoin. Lisäksi tutkimuksen pohjalta on havaittavissa tuomioistuinkohtaisia eroja soveltamiskäytännöissä, mikä on huolestuttavaa lapsen edun toteutumisen näkökulmasta.
Tämä Pro gradu – tutkielma koskee lapsen kuulemista tuomioistuimessa osana lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia oikeudenkäyntejä. Tutkimuksen keskiössä on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 15 a §:n soveltaminen: millä edellytyksin tuomioistuimet pitävät lapsen kuulemista tarpeellisena ja miten soveltamiskäytäntö vaihtelee eri tapauksissa ja tuomiopiireittäin.
Tutkimus perustuu tuomioistuinten vuosina 2019–2024 antamiin ratkaisuihin, joissa viitataan lapsen kuulemiseen. Analyysin kohteena on erityisesti se, miten tuomioistuimet soveltavat 15 a §:ää. Empiirinen aineisto koostuu ennen kaikkea käräjäoikeuksien ratkaisuista, jotka tarjoavat pohjan oikeuskäytännön systemaattiselle tarkastelulle ja alueellisten erojen mahdolliselle havaitsemiselle. Tutkimuksen tulokset voivat tarjota hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa oikeuskäytännön yhtenäisyydestä sekä lapsen edun toteutumisesta oikeudenkäynneissä.
Tutkimusmenetelminä tutkielmassani yhdistyvät niin oikeusdogmaattisen kuin empiirisen oikeustutkimuksen metodit. Lainopin avulla tutkin lapsen kuulemiseen liittyviä säännöksiä ja
empiirinen oikeustutkimus tuo tutkimukseeni käytännönläheisen näkökulman tutkiessani, miten lapsen kuulemiseen suhtaudutaan käräjäoikeuksien ratkaisukäytännössä.
Tutkimustulosten valossa vaikuttaa siltä, että lasten kuulemiseen suhtaudutaan yhä matalammasta kynnyksestä huolimatta pidättyvästi. Ratkaisujen pohjalta voidaan todeta, että lapsen kuulematta jättäminen koetaan perusteluja vaativaksi asiaksi, kun taas lapsen kuulemisen tarpeellisuutta on perusteltu vain harvoin. Lisäksi tutkimuksen pohjalta on havaittavissa tuomioistuinkohtaisia eroja soveltamiskäytännöissä, mikä on huolestuttavaa lapsen edun toteutumisen näkökulmasta.