Toisessa valtiossa hankitun todisteen lainvastaisuuden arviointi ja hyödyntämiskäytäntö salattujen viestintäpalveluiden kontekstissa
Hohkuri, Annika (2025)
Lapin yliopisto
2025
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060258108
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060258108
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan todisteiden hankkimismenettelyn lainvastaisuuden arviointia tilanteissa, joissa todiste on saatu toisen valtion viranomaisen suorittaman tutkintatoimen yhteydessä. Keskiössä on kysymys siitä, mitä lakia lainvastaisuuden arvioinnissa sovelletaan, mikä on lainvastaisesti hankitun todisteen merkityssisältö ja millä edellytyksillä tällaisia todisteita voidaan hyödyntää rikosprosessissa Suomessa. Tutkielma pohjautuu oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17:25.3:n hyödyntämiskiellon yleissäännökseen.
Tutkielma on prosessioikeudellinen ja sen pääasiallinen menetelmä on lainoppi. Kokonaiskuvaa syvennetään oikeusvertailevin osioin. Aineistona hyödynnetään kansallista lainsäädäntöä ja lainvalmisteluaineistoa, Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia, oikeuskirjallisuutta sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Merkittävän osan aineistosta muodostavat kansalliset tuomioistuinratkaisut. Erityisen painoarvon saa korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2023:14.
Lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskieltoarviointi pohjautuu yksityisen ja julkisen intressin väliselle punninnalle. Yhtäältä kyse on yksilön oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja yksityiselämän suojaan, toisaalta yhteiskunnan intressistä rikosvastuun toteuttamiseen ja aineellisen totuuden saavuttamiseen. Pääsäännön mukaan myös lainvastaisesti hankittua todistetta saa hyödyntää näyttönä, ellei sen käyttö vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.
Tutkielmassa todetaan, että lainvastaisuutta ja lainvastaisuuden arviointiin sovellettavaa lakia on arvioitu oikeuskäytännössä eri tavoin. Johtopäätöksenä tutkielmassa esitetään, että salatuista viestipalveluista saatujen todisteiden hyödyntäminen on oikeuskäytännössämme sallittu hankkimismenettelyn lainvastaisuudesta riippumatta. Käytäntömme noudattelee myös yleisesti Euroopan tasolla omaksuttua linjaa. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – käytäntö herättää perusteltuja huolenaiheita oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimuksen merkityksestä tulevaisuudessa.
Tutkielma on prosessioikeudellinen ja sen pääasiallinen menetelmä on lainoppi. Kokonaiskuvaa syvennetään oikeusvertailevin osioin. Aineistona hyödynnetään kansallista lainsäädäntöä ja lainvalmisteluaineistoa, Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia, oikeuskirjallisuutta sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Merkittävän osan aineistosta muodostavat kansalliset tuomioistuinratkaisut. Erityisen painoarvon saa korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2023:14.
Lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskieltoarviointi pohjautuu yksityisen ja julkisen intressin väliselle punninnalle. Yhtäältä kyse on yksilön oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja yksityiselämän suojaan, toisaalta yhteiskunnan intressistä rikosvastuun toteuttamiseen ja aineellisen totuuden saavuttamiseen. Pääsäännön mukaan myös lainvastaisesti hankittua todistetta saa hyödyntää näyttönä, ellei sen käyttö vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.
Tutkielmassa todetaan, että lainvastaisuutta ja lainvastaisuuden arviointiin sovellettavaa lakia on arvioitu oikeuskäytännössä eri tavoin. Johtopäätöksenä tutkielmassa esitetään, että salatuista viestipalveluista saatujen todisteiden hyödyntäminen on oikeuskäytännössämme sallittu hankkimismenettelyn lainvastaisuudesta riippumatta. Käytäntömme noudattelee myös yleisesti Euroopan tasolla omaksuttua linjaa. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – käytäntö herättää perusteltuja huolenaiheita oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimuksen merkityksestä tulevaisuudessa.