Oikeusteoreettisia näkökulmia maanpuolustusvelvollisuuden oikeutukseen suomalaisessa oikeusjärjestelmässä

Abstract

Tutkielma tarkastelee Suomen perustuslain (731/1999) 127 §:n mukaisen yleisen maanpuolustusvelvollisuuden taustalla vaikuttavia oikeus- ja moraalifilosofisia sekä valtiosääntöteoreettisia lähtökohtia sekä näiden muodostamaa aatteellis-historiallista jatkumoa ja suhdetta kansansuvereenisuus- ja oikeusvaltioperiaatteisiin. Tutkimus sijoittuu valtiosääntöoikeuden, yleisen oikeustieteen ja oikeusfilosofian rajapintaan ja tuo esiin jännitteitä, joita kansalaisvelvollisuuksien, kansallisen turvallisuuden ja yksilön vapautta ja itsemääräämisoikeutta korostavan liberaalidemokraattisen yhteiskuntamallin välinen suhde synnyttää. Tutkielman pääasialliset tutkimusmetodit ovat oikeusteoria ja teoreettinen lainoppi. Käsiteltävien ilmiöiden kontekstualisoimiseksi käytetään apumetodeina oikeushistoriaa. Tutkimusaineistona hyödynnetään pääasiassa valtiosääntöoikeudellista kirjallisuutta ja lainvalmisteluaineistoa.

Tutkimuksen perusteella suomalainen valtiosääntödoktriini nojasi pitkään oikeuspositivistiseen perinteeseen, jossa kansalaisen velvollisuudet merkitsevät lainsäätäjän tahdon tuotetta. Suomen Hallitusmuodon (94/1919) maanpuolustussäännöksen ympärille kehittyi varhaisessa vaiheessa positivistisen perinteen mukainen formalistinen ja kehämäinen perustelurakenne, jossa kansalaisen velvollisuudet edeltävät oikeuksia. Oikeuden syvärakenteen tasolla aineistosta käy ilmi, että velvollisuuden perustaksi on hahmoteltu myös kansallisvaltioistumisesta, kansansuvereenisuudesta ja valtion ja kansalaisen välisen suhteen vuorovaikutteisuudesta johtuvia tekijöitä. Myöhemmin kokonaisturvallisuuden mallin vahvistaminen maanpuolustuksen perustaksi on kytkenyt maanpuolustusvelvollisuuden osaksi laajempaa yhteiskunnallista resilienssistrategisointia, samalla säilyttäen suomalaiselle valtiosääntöidentiteetille ominaisen ylhäältä alaspäin suuntautuneen valtiojohtoisuuden.

Positivistiseen perinteeseen nojannut oikeuskäsitys edellyttää oikeusjärjestykseltä sisäistä loogista ristiriidattomuutta, jota ei nykysääntelyn fragmentaarisuuden vuoksi ole mahdollista saavuttaa. Tutkielmassa kävi ilmi, että vaikka vaatimustasoa alennettaisiin väljempään periaatepohjaiseen koherenssiin, oikeuden syvärakenteessa maanpuolustusvelvollisuuden taustalla vaikuttavien tekijöiden suhde mm. kansansuvereenisuusperiaatteeseen kytkeytyvään kansan yhtenäisyyden vaatimukseen ja oikeusvaltioperiaatteen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamista ja tosiasiallista yhdenvertaisuutta edellyttävään aineelliseen aspektiin on edelleen jännitteinen. Oikeusjärjestyksen periaatepohjaista koherenssia heikentää myös epäselvyys siitä, mihin tahoon maanpuolustusvelvollisuus oikeastaan kohdistuu. Oikeuden syvärakenteeseen jääneet jännitteet kertovat siitä, ettei oikeushistoriallinen ja -tieteellinen kehitys ole aina lineaarista, vaan tulosta eri suunnista lähtöisin olevien vaikutteiden limittymisestä ja kerrostumisesta.