Luonnonkatastrofien vaikutukset matkailuun: tapaustutkimus La Palman tulivuorenpurkauksesta ja toipumisesta

Abstract

Matkakohteet ovat alttiita monenlaisille kriiseille ja katastrofeille, joiden seuraukset voivat vaikuttaa merkittävästi kohteen imagoon sekä matkailun elpymiseen. Erityisesti luonnonkatastrofit ovat matkailualalle haastavia, sillä niiden vaikutukset voivat olla hyvin äkillisiä sekä pitkäkestoisia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee La Palman saaren matkailualan toipumista vuoden 2021 Cumbre Viejan tulivuorenpurkauksesta. Purkaus kesti yli kolme kuukautta, aiheuttaen merkittäviä aineellisia vahinkoja saaren infrastruktuurille ja vaikuttaen samalla paikalliseen matkailuun. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten La Palman matkailu on kyennyt palautumaan luonnonkatastrofista hyödyntäen kriisinhallinnan elinkaarimallia sekä resilienssiteoriaa. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten La Palman matkailu toipuu luonnonkatastrofista? Tämän lisäksi osakysymykset ovat: Mitkä tekijät vaikuttavat toipumiseen? Miten luonnonkatastrofi on vaikuttanut kohteen mielikuvaan?

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu Faulknerin (2001) kriisinhallinnan elinkaarimallin sekä Hollingin (1973) ja Demirozin & Haasen (2019) resilienssiteorian pohjalle. Elinkaarimalli jäsentää kriisitapahtumat vaiheittain aina ennakoinnista jälkiarviointiin. Resilienssiteoria puolestaan paneutuu matkailukohteen kykyyn palautua kriisistä ja hyödyntäen samalla tilannetta uuden kehityksen mahdollistajana.

Tutkimuksen aineisto kerättiin laadullisena tutkimuksena hyödyntäen puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Haastatteluihin osallistui La Palman matkailualan ylempiä toimihenkilöitä hotelleista, joilla oli omakohtaisia kokemuksia tulivuorenpurkauksesta ja sen vaikutuksista La Palman matkailuun. Saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmällä, jonka avulla pyrittiin havainnoimaan oleellisia tekijöitä ja käytänteitä matkailukohteen toipumisprosessissa.

Tutkimuksen tuloksina havaittiin, että La Palman matkailun toipumiseen vaikuttivat paikallisyhteisön resilienssi, tehokas kriisiviestintä sekä sidosryhmien välinen tiivis yhteistyö. Kriisin jälkeisessä tilanteessa painottui erityisesti paikallisten matkailuyritysten nopea reagointikyky sekä kyky sopeuttaa tuotteita ja palveluita uusiin muuttuneisiin olosuhteisiin. Näiden lisäksi tärkeäksi tekijäksi nousi markkinointi ja strateginen brändäys, joiden avulla pyrittiin palauttamaan matkailijoiden luottamus kohteen turvallisuuteen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kriisinhallinnan elinkaarimalli ja resilienssiteoria tarjoavat toimivan viitekehyksen matkailukohteiden kriiseistä toipumisen analysointiin ja ymmärtämiseen. Tutkimuksen mukaan, että matkailukohteiden resilienssiä voidaan kasvattaa ennakoivalla kriisinhallinnalla, vahvalla yhteisöllisellä osallistumisella sekä tehokkaalla viestinnällä.