Vertailutietotarkastus verovalvonnan instrumenttina – VML 21 §:n uudistus harmaan talouden torjunnan näkökulmasta
Rantanen, Otso (2026)
Lapin yliopisto
2026
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026061773201
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026061773201
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee verotusmenettelylain 21 §:n mukaista vertailutietotarkastusta paljastavan verovalvonnan instrumenttina. Tutkimuskysymyksenä on, mahdollistaako uudistettavana oleva sääntely – hallituksen esitys HE 141/2025 vp ja sitä täydentävä esitysluonnos 30.1.2026 – ennalta tuntemattomien toimijoiden tunnistamisen siinä laajuudessa, kuin kansainväliset tietojenvaihtosopimukset sallisivat ja harmaan talouden uskottava torjunta edellyttäisi.
Tutkimusmenetelmänä on lainoppi täydennettynä oikeusvertailevalla analyysilla – vertailukohtina OECD:n ryhmäkysely, EU:n virka-apudirektiivit ja pohjoismaiset mallit sekä de lege ferenda -arvioinnilla. Lähdeaineiston ytimen muodostavat lainvalmisteluasiakirjat, perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 48/2025 vp ja lausuntoaineisto.
Tutkielman tuottama uusi tieto kiteytyy tarkkarajaisuuden paradoksissa: tarkkarajaisesti muotoillut tiedonsaantioikeudet palvelevat oikeusturvaa, mutta paljastavat samalla pahantahtoiselle toimijalle valvonnan rajat, joiden ulkopuolelle jäävät rakenteet säilyvät valvonnan ulottumattomissa. Tutkielma osoittaa uudistetussa sääntelyssä kolme rakenteellista ongelmaa: viimesijaisuusvaatimuksen sisäinen ristiriita paljastavassa valvonnassa, kotimaisten maksutapahtumien poissulkemisen luonne oikeuspoliittisena valintana sekä välttämättömyyskynnyksen poikkeavuus kansainvälisistä standardeista. Lisäksi osoitetaan, ettei kansainvälinen automaattinen tietojenvaihto rakenteellisesti kata tavanomaisesti salattujen tulovirtojen valvontaa, joka muodostaa kotimaisen vertailutietotarkastuksen ydinalueen.
Johtopäätöksenä uudistettava sääntely ei riitä paljastavan valvonnan tarpeisiin siinä laajuudessa, jota harmaan talouden uskottava torjunta edellyttää. De lege ferenda -ehdotukset hyödyntävät pohjoismaisten mallien rakenteellisia ratkaisuja vaihtoehtona reaktiivisen tietopyyntömenettelyn entistä tarkkarajaisemmalle sääntelylle.
Tutkimusmenetelmänä on lainoppi täydennettynä oikeusvertailevalla analyysilla – vertailukohtina OECD:n ryhmäkysely, EU:n virka-apudirektiivit ja pohjoismaiset mallit sekä de lege ferenda -arvioinnilla. Lähdeaineiston ytimen muodostavat lainvalmisteluasiakirjat, perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 48/2025 vp ja lausuntoaineisto.
Tutkielman tuottama uusi tieto kiteytyy tarkkarajaisuuden paradoksissa: tarkkarajaisesti muotoillut tiedonsaantioikeudet palvelevat oikeusturvaa, mutta paljastavat samalla pahantahtoiselle toimijalle valvonnan rajat, joiden ulkopuolelle jäävät rakenteet säilyvät valvonnan ulottumattomissa. Tutkielma osoittaa uudistetussa sääntelyssä kolme rakenteellista ongelmaa: viimesijaisuusvaatimuksen sisäinen ristiriita paljastavassa valvonnassa, kotimaisten maksutapahtumien poissulkemisen luonne oikeuspoliittisena valintana sekä välttämättömyyskynnyksen poikkeavuus kansainvälisistä standardeista. Lisäksi osoitetaan, ettei kansainvälinen automaattinen tietojenvaihto rakenteellisesti kata tavanomaisesti salattujen tulovirtojen valvontaa, joka muodostaa kotimaisen vertailutietotarkastuksen ydinalueen.
Johtopäätöksenä uudistettava sääntely ei riitä paljastavan valvonnan tarpeisiin siinä laajuudessa, jota harmaan talouden uskottava torjunta edellyttää. De lege ferenda -ehdotukset hyödyntävät pohjoismaisten mallien rakenteellisia ratkaisuja vaihtoehtona reaktiivisen tietopyyntömenettelyn entistä tarkkarajaisemmalle sääntelylle.