Tunnustaminen todisteena rikosoikeudenkäynnissä

Abstract

Tutkielma käsittelee tunnustusta todisteena rikosoikeudenkäynnissä ja tunnustuksen suhdetta vastaajan oikeusturvaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaiset seikat voivat altistaa tai muuten vaikuttaa väärien tunnustusten antamiseen ja miten peruutettua tunnustusta tulee näyttönä arvioida. Apukysymyksenä tutkitaan myös sitä, minkälainen tunnustus voidaan panna tuomion perustaksi. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on lainoppi, joka tulkitsee ja systematisoi voimassa olevaa oikeutta. Tutkimusmenetelmänä se on oikeustieteen ydinaluetta. Lähdeaineistona käytetään vahvasti velvoittavia, heikosti velvoittavia ja sallittuja oikeuslähteitä. Näitä ovat lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus.

Tutkielma jakautuu viiteen päälukuun. Johdantokappaleessa esitellään niitä historiallisia tapahtumia, jotka ovat lopulta johtaneet nykyiseen tunnustusta ja itsekriminointisuojaa sääntelevään lainsäädäntöön. Toisessa luvussa käsitellään tunnustamista todisteena ja syvennytään tunnustamisen merkitykseen rikosprosessissa ja tunnustuksen oikeellisuuden arviointiin. Kolmas luku käsittelee tunnustamista rikosprosessin välineenä. Luvussa selvitetään tarkemmin, miten tunnustus ohjaa rikosprosessin kulkua eri menettelyissä ja mitä edellytyksiä eri rikosprosesseilla on. Neljäs luku esittää kritiikkiä vastaajan oikeusturvan toteutumiseen erityisesti syyteneuvottelumenettelyssä. Luvussa tarkastellaan siten vastaajan oikeusturvan suhdetta prosessiekonomisiin hyötyihin. Viides luku esittelee tutkielmasta johdetut johtopäätökset.

Tutkielman perusteella voidaan todeta, että kolmannessa luvussa esitellyistä menettelyistä kaikki, eli syyteneuvottelut ja tunnustamisoikeudenkäynti, kirjallinen menettely sekä poissaolokäsittely ovat rakenteellisesti ongelmallisia vastaajan itsekriminointisuojan kannalta. Ongelmien poistaminen ja kontrolloiminen vaativat tuomioistuimilta vastaajan tunnustuksen aitouden ja oikeellisuuden varmistamista kaikissa menettelyissä. Tunnustuksen lisäksi tarvitaan myös muuta syytettä tukevaa näyttöä.

Tutkielman perusteella voidaan esittää johtopäätöksenä peruutetun tunnustuksen arvioinnin osalta, että se on aina korostuneen tapauskohtaista eikä ohjaavaa oikeuskäytäntöä ole onnistuttu antamaan. Peruutettu tunnustus ei menettelystä riippumatta voi yksin johtaa langettavaan tuomioon ja sen arviointi edellyttää tunnustusolosuhteiden ja esitutkinnan asianmukaisuuden tutkimista. Tunnustuksen tulee olla vapaaehtoisesti annettu ja sen tulee sisältää sellaisia yksityiskohtaisia seikkoja, jotka voivat olla vain tekijän tiedossa.