Lainopillinen ja empiirinen tutkielma surman tunnusmerkistöstä

Abstract

Surma on ollut rikosnimikkeenä voimassa jo noin 30 vuotta, mutta sitä ei ole tutkittu kattavasti. Tutkielmassa selvitetään, mitä tarkoitetaan rikoksen poikkeuksellisilla olosuhteilla, rikoksentekijän vaikuttimilla ja muilla rikokseen liittyvillä seikoilla sekä sillä, että teko on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisia surmaan liittyviä tuomioita yleisissä tuomioistuimissa on annettu.

Tutkimusmetodina käytetään lainoppia sekä empiiristä tutkimusta. Aineistona käytetään erityisesti Suomen lainsäädäntöä sekä lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisuja. Empiirinen aineisto koostuu vuosina 2000–2024 annetuista tuomioistuinratkaisuista.

Tutkielmassa todetaan surman tunnusmerkistön perustuvan kokonaisarviointiin. Säännöksessä mainitut poikkeukselliset olosuhteet ja rikoksentekijän vaikuttimet ovat esimerkkejä surman tunnusmerkistön täyttävistä perusteita. Poikkeukselliset olosuhteet voivat liittyä pakkotilaa muistuttaviin tilanteisiin, mistä esimerkkinä on käytetty jatkuvan perheväkivallan kohteeksi joutuneen henkilön toteuttamaa surmatekoa. Toinen esimerkki koskee poikkeuksellisen järkytyksen vuoksi tehtyä surmaa. Lisäksi poikkeukselliset olosuhteet voivat olla käsillä, jos tilanne muistuttaa hätävarjelutilannetta tai uhri on voimakkaasti provosoinut tekijää. Rikoksentekijän vaikuttimilla viitataan sellaisiin säälistä tehtyihin henkirikoksiin, joista oli aikaisemmin pyynnöstä surmaamisen erityissäännös. Myös lapsensurmaa vastaava teko, avustettu itsemurha sekä eutanasia voivat tulla tuomituiksi surmina.

Vuosina 2000–2024 annetut surmaa koskevat tuomioistuinratkaisut voidaan tapausten perusteella jakaa viiteen kategoriaan eli pitkäkestoisen lähisuhdeväkivallan, pakon tai painostuksen sekä provokaation jälkeisiin tilanteisiin. Lisäksi oman ryhmän muodostavat teot, jotka muistuttavat pyynnöstä surmaamista ja lapsensurmaa. Aineistosta todetaan, että surmasta on ollut yleisimmin kyse, kun teon taustalla oli ollut pitkäkestoista lähisuhdeväkivaltaa. Sen sijaan toisen hengen riistäminen reaktiona lyhytkestoiseen provokaatioon näyttäytyy tavallisesti täysin suhteettomana, ja näissä tilanteissa on harvemmin kyse tapon lievemmästä tekomuodosta.

Johtopäätöksenä esitetään, että surman tunnusmerkistöstä ei voida antaa kaikkiin tilanteisiin soveltuvaa ohjetta. Tunnusmerkistön täyttyminen arvioidaan tapauskohtaisesti. Tutkielman perusteella voidaan kuitenkin todeta, ettei yksittäinen lieventävä asianhaara tyypillisesti riitä täyttämään surman tunnusmerkistöä.