Lauda: viimeistä lisäystä
Viitteet 5941-5960 / 7102
-
Paljon puhetta - vähän välittämistä : tutkimus lasten ja nuorten syrjäytymisestä 2000-luvulla tehdyistä tutkimuksista
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimukseni tavoitteena on selkiyttää syrjäytymistä yhteiskunnallisena ilmiönä sekä jäsentää syrjäytymisen määritelmiä. Selvitän millä tavalla lasten ja nuorten syrjäytyminen ilmenee yhteiskunnassamme. Avaan myös ... -
Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivaltarikollisuus erityisesti hovioikeusaineiston valossa
(Lapin yliopisto, 2012)Lapset ovat nousseet vasta viimeisten vuosikymmenten aikana laitos- tai vanhempainvallan alaisuudesta moderneiksi ihmis- ja perusoikeuksien subjekteiksi. Lasten oikeudet olivat pitkään kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, ... -
Ylimääräinen muutoksenhaku Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteella
(Lapin yliopisto, 2012)Jäsenyys Euroopan neuvostossa asettaa sen jäsenvaltiolle velvollisuuden noudattaa Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantoja sen tulkinnasta. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion johdosta ... -
Osakassopimus, sen päättyminen sekä sanktiot luvattomasta päättämisestä
(Lapin yliopisto, 2012)Opinnäytetyössä on tutkittu oikeusdogmaattisesta näkökulmasta sitä, millainen sopimus osakassopimus on, ketkä sen solmivat ja mistä siinä voidaan määrätä. Osakassopimuksen käsitteen ja sisällön lisäksi painopisteenä on ... -
Hyvä isä 3.-6.- luokkalaisten käsitysten mukaan
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 3.-6. luokkalaisten lasten käsityksiä hyvästä isästä sekä sitä, eroavatko nämä käsitykset tyttöjen ja poikien välillä. Tutkimuksen aineisto koostuu yhden koulun oppilaiden kirjoituksista ... -
Huonokuuloisten henkilöiden työkokeilu työllistyvyyden näkökulmasta
(Lapin yliopisto, 2012)Suomessa huonokuuloisuudesta kärsii selvitysten mukaan noin 15 % väestöstä (n.700 000 henkilöä). Huonokuu-loisuus rajoittaa ihmisen osallistumismahdollisuuksia monitahoisesti yhteiskunnassa. Tutkimustulosten valossa ... -
Kotipaikka oikeudellisena ongelmana
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkielman tavoitteena on perehtyä kotikuntalain mukaiseen henkilön kotikunnan määräytymiseen. Kotikunnan määrittely voi tietyissä tilanteissa aiheuttaa henkilöille oikeudellisia ongelmia varsinkin, kun eri hallintoviranomaiset ... -
Valta opettajuudessa : luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä opettajan vallankäytöstä
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä opettajan käyttämästä vallasta sekä ilmiönä että konkreettisina vallankäytön keinoina. Aineiston hankinta tapahtui teemakirjoitusten avulla ... -
Henkilöstötilinpäätös : näkökulma aineettoman pääoman hyödyntämiseen
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä eräälle keskisuurelle yritykselle henkilöstötilinpäätös ja sen osana aineettoman pääoman kartoittaminen laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa aineettoman pääoman ilmenemistä ja ... -
"Olen oppinut paljon ennen muuta itsestäni." : aikuisopiskelijana korkeakoulussa
(Lapin yliopisto, 2012)Pro gradu- työssä kuvataan tutkimukseen osallistuneiden aikuisopiskelijoiden kokemuksia omasta opiskelustaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia kokemuksia ja haasteita aikuisopiskelijoilla liittyy tutkintoon ... -
Aina avioerolapsi? : lapsuus- ja nuoruusaikana vanhempien avioeron kokeneiden kertomuksia selviytymisestään
(Lapin yliopisto, 2012)Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää aikuisten avioerolasten kokemuksien pohjalta, millaiseen asemaan lapset joutuvat avioerotilanteessa, miten lapsia voisi parhaiten tukea vanhempien erotessa ja mitkä asiat auttavat ... -
"Eihän kukaan nyt voi vaan olla opettaja" : luokanopettajien käsityksiä eettisestä kasvatustoiminnasta koulussa
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksemme tarkoitus on kuvata luokanopettajien käsityksiä eettisestä kasvatustoiminnasta, sen luonteesta ja merkityksestä koulussa. Teoreettisessa viitekehyksessä käsittelemme eettistä kasvatustoimintaa koulussa, ... -
Käsittämätöntä! : mielekkyyden luomisen keinot ja funktiot työyhteisön kertomuksissa
Acta electronica Universitatis Lapponiensis :95 (Lapin yliopisto, 2012)Tutkimukseni näkökulmasta työyhteisöt ovat monimutkaisia ihmissuhteiden verkostoja, joihin liittyy ihmettelyä ja epäselvyyden kokemuksia. Tavoitteeni oli selvittää, mitä nämä käsittämättömäksi nimeämäni kokemukset työyhteisössä ... -
Informaation muotoilun uudet haasteet ; tapaustutkimus sparkline-grafiikasta www-sivuilla
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksen tavoitteena on esitellä ja analysoida informaatiografiikkaa, joka soveltuu myös interaktiivisiin välineisiin ja erikokoisille näytöille. Teoriaosuudessa perehdyn informaation muotoilun ja perinteisen ... -
Ympäristömarkkinoinnin toteutus ja haasteet case : kultakaivosyritys
(Lapin yliopisto, 2012)Ympäristöarvojen merkitys yhteiskunnassa ja taloudellisessa päätöksen teossa on kasvanut viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana. Erityisesti kaivosyrityksiin kohdistuu nykyään uusia vaatimuksia ympäristön ja yhteiskunnan ... -
Valtiosopimus ja suvereniteetti : yleissopimus lapsen oikeuksista Nepalissa
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkimuksella selvitettiin, kahden suvereniteetti-teorian avulla, miten lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen täytäntöönpano Nepalissa (sopimusvaltio), on vaikuttanut valtion suvereniteettiin. Samalla tarkasteltiin ... -
Matkailun megatrendien diskursiivinen rakentuminen Pohjois-Pohjanmaan matkailustrategiassa ja Oulun brändikäsikirjassa
(Lapin yliopisto, 2012)Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten kansainvälisyyden, vihreiden arvojen, ikääntymisen ja turvallisuuden megatrendit rakentuvat diskursiivisesti Pohjois-Pohjanmaan matkailustrategiassa 2006–2013 ja Oulun brändikäsikirjassa, ... -
Harkinnan varassa ; kauhukurssikohu ja kuvataide-oppiaineen tulkinnallinen opetussuunnitelma
(Lapin yliopisto, 2012)Pro gradu -tutkielma syventyy kuvataide-oppiaineen tulkinnallisen opetussuunnitelman haasteisiin, tavoitellen suurempaa ymmärrystä noista haasteista.. Aihetta on rajattu valitsemalla tarkastelun kohteeksi kuvataidekasvatuspuhe, ... -
Random sampling as a method of cultural production
(Lapin yliopisto, 2012)This master’s thesis tested the usage of random sampling as a method for cultural production. The main research question was “How random sampling can be used as a mechanism for creating new culture?”. The secondary question ... -
Avio-oikeuden ulottuvuus ja vaikutukset kiinteistöjen kirjaamismenettelyssä
(Lapin yliopisto, 2012)Kiinteistöjen kirjaamismenettelyn tarkoituksena on tuoda kiinteistöjä koskevat oikeudet ja rasitteet julkisiksi. Rekisterimerkinnät ovat lisäksi julkisesti luotettavia. Julkisen luotettavuuden edellytyksenä on se, että ...