Lauda: viimeistä lisäystä
Viitteet 6821-6840 / 7438
-
”Tyvestä latvaan” yhteisöllisyyttä internetmarkkinointiin : pienten ja syrjäisten kuntien mahdollisuudet lisätä houkuttelevuutta kuntaa kohtaan internetmarkkinoinnin avulla
(Lapin yliopisto, 2011)Internetmarkkinoinnin tavoitteita ovat kunnan ja sen palvelujen tunnetuksi tekeminen, asenteisiin vaikuttaminen, uusien asukkaiden saaminen ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksien tukeminen. Kuntakuvan on oltava uskottava ... -
Ihmisoikeudet Euroopan unionin ulkosuhteissa – Erityistapauksena Kiinan ihmisoikeustilanne
(Lapin yliopisto, 2011)1.12.2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus merkitsi muutosta Euroopan unionin ulkosuhteille. Unioni perustuu tällä hetkellä kahdelle perussopimukselle, joita ovat Euroopan unionista tehty sopimus (SEU -sopimus) ja Euroopan ... -
Tutkimus matkailun aluetaloudellisista vaikutuksista pohjoismaisella mallilla Sodankylän kunnassa vuonna 2008
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää Sodankylän kunnan matkailun aluetaloudelliset vaikutukset vuonna 2008. Lisäksi tutkin yrittäjien ja kunnan välistä yhteistyötä ja selvitin yrittäjien matkailuun liittyviä kehittämisajatuksia. ... -
Paljas ja verhoiltu todellisuus ; valokuvataiteen semioottinen reseptiotutkimus
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkimus selvittää taiteen kontekstissa sitä, miten valokuvan erityisominaisuudet, esittävän maisemavalokuvauksen kautta, välittyvät katsojalle. Sisällöllisesti tutkimus on rakentunut hermeneuttisen kehämäisesti. Ensin on ... -
Pedon kohtaaminen piilokojulla : matkailijoiden kokemuksia
(Lapin yliopisto, 2011)Pro gradu –tutkielman tavoitteena on lisätä erityisesti piilokojuyrittäjien tietoa asiakkaista suurpetomatkailun kehittämiseksi. Tutkielmassa kuvaillaan kahdella eri piilokojulla vierailleiden matkailijoiden kokemia ... -
David Mitrany’s Functionalist Theory: a tool in examining how cross border cooperation can improve the international relations between the EU and its external border regions
(Lapin yliopisto, 2011)The research of Cross-Border-Cooperation (CBC) projects and project management is an immature field of research in the field of international relations. This thesis contributes to making project management and CBC projects ... -
Toisin tekemisen tavat aluetoimittajan arjessa
(Lapin yliopisto, 2011) -
Lapset osallistujina tuotesuunnittelun varhaisessa ideointivaiheessa
(Lapin yliopisto, 2011)Lapsille suunnitellaan teknologiatuotteita yhä enemmän, ja jotta tuote vastaa mahdollisimman hyvin käyttäjän tarpeita ja toiveita, on käyttäjä tärkeää ottaa mukaan tuotesuunnitteluun. Lapset ovat käyttäjinä haastava ryhmä, ... -
Innosta tilaan! -Sosiokulttuurinen innostaminen Itä-Lapin ammattiopiston aula- ja käytävätilan muutosprojektin käynnistämisessä
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sosiokulttuurisen innostamisen ja kuvataidekasvatuksen mahdollisuuksia muutosprojektin käynnistämisessä. Tutkimuksen tavoitteena oli tukea nuorten suunnitteluprosessin käynnistymistä ... -
Strategia yleisenä ja yksityiskohtaisena : strategian ja elämismaailman kerrottu suhde
(Lapin yliopisto, 2011)Strateginen johtaminen on itsestään selvä osa nykyaikaisten organisaatioiden johtamista käytännössä sekä tieteellisen tutkimuksen piirissä. Strategisen johtamisen katsotaan olevan ylimmän tason tavoitteellista johtamista ... -
Lasten seksuaalista riistoa koskevien säännösten uudistaminen
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkimuksessa tarkastellaan voimassa olevia kansallisia sekä kansainvälisiä säännöksiä, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tutkimus painottuu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön sekä törkeän lapsen ... -
Edunvalvonnan tyyppitilanteet holhoustoimessa ja niiden vaikutus päämiehen itsemääräämisoikeuteen
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkielma kuvaa edunvalvonnan tyyppitilanteita holhoustoimessa ja niiden vaikutusta päämiehen itsemääräämisoikeuteen. Edunvalvonnan tyyppitilanteet on jaoteltu kolmeen ryhmään: alaikäisyys, täysi-ikäisyys ja edunvalvontavaltuutus. ... -
Työhyvinvointia jäljittämässä – hyvinvoinnin edistäminen kouluorganisaatiossa
(Lapin yliopisto, 2011)Koulua voidaan lähestyä tutkimuskohteena eri näkökulmista. Koulu voidaan nähdä esimerkiksi yhteiskunnallisena järjestelmänä, sosiaalisena organisaationa tai ihmisten työyhteisönä. Tässä tutkimuksessa koulu nähdään ennen ... -
Sosiaalinen media kansanmusiikkijuhla Sommelon markkinoinnissa
(Lapin yliopisto, 2011)Tämä tutkimus käsittelee sosiaalisen median hyödyntämistä markkinointiviestinnässä. Tutkimusongelma oli tarkastella sosiaalisen median käyttömahdollisuuksia Kansanmu-siikkijuhla Sommelon markkinointiviestinnässä. ... -
Kultaherran kuvan äärellä ; ikonologinen ja myytteihin pohjautuva tulkinta Helena Junttilan karhuteoksista
(Lapin yliopisto, 2011)Karhu on ollut tärkein pohjoisen luonnon eläimistä. Karhu on ollut pelätty, mutta myös pyhä ja arvostettu eläin, jonka uskottiin olevan yhteistyössä jumalien kanssa. Karhua pyydettiin karkottamaan pahat voimat metsästä ja ... -
Tekstiilijätteen katoamistemppu : kuluttajapoistojen hyötykäytön ennaltasuunnittelumahdollisuudet suomalaisessa tekstiili- ja vaatetustuotannossa
(Lapin yliopisto, 2011)Tutkielman yleisenä tavoitteena on lisätä ymmärrystä ympäristömyötäisen tuotekehityksen mahdollisuuksista suomalaisessa tekstiili- ja vaatetustuotannossa. Tutkimusongelmana on selvittää, millaiset ovat tekstiilituotteiden ... -
Tulevaisuuden luominen menneisyyden avulla : mielikuvat positiivisista ja negatiivisista toisista Viron historian oppikirjoissa
(Lapin yliopisto, 2011)Pro gradu-tutkielmassani tutkin Viron kansallisen identiteetin rakentumista historian koulukirjojen kautta. Aineistonani käytän sekä lukion että yläasteen historian oppikirjoja. Historia on osa kansan kollektiivista muistia ... -
Rovaniemen peruskouluopettajien suhtautuminen tuntijakouudistukseen
(Lapin yliopisto, 2011)Perusopetus oli jälleen muutoksen edessä, kun neljättä perusopetuksen opetussuunnitelmamuutosta esitettiin valtioneuvostolle. Valtioneuvosto päätti lykätä uudistuksen seuraavalle hallituskaudelle. Muutos olisi sellaisenaan ... -
Biometrisen passin käyttöönoton ongelmia : erityisesti sormenjäljet ja yksityisyyden suoja
(Lapin yliopisto, 2011)Euroopan Unionin jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön Euroopan neuvoston 13.12.2004 antaman passiasetuksen (EY) N:o 2252/2004 mukaisesti biometrisen passin. Unionin jäsenvaltioiden kansalaisilleen myöntämiin passeihin ... -
Aikaosuus ja ostamisen häiriötekijöitä : tapaustutkimus myyntitilaisuuksista
(Lapin yliopisto, 2011)Aikaosuus eli timeshare tarjoaa ostajalleen mahdollisuuden viettää vapaa-aikaansa hankkimassaan lomahuoneistossa. Tyypillisesti tämä aika on viikon mittainen ja aikaosuuksia kutsutaankin viikko-osakkeiksi. Keskeinen ...

